Eurosport 1
Maantiepyöräily: Ronde van Vlaanderen : Naiset 2026-04-08
S2026 Koe enemmän unohtumatonta liveurheilua.
sunnuntaina 12. huhtikuuta 2026
23:05–00:20
23:20–00:30
The channel is currently not airing.
S1 11.04.2026 10:05 Ykkösaamu kysyy lauantaiaamuisin suoraan eturivin vallanpitäjiltä.
Viikon kiinnostavimmat paikalliset uutiset, ilmiöt ja puheenaiheet ympäri maata.
S1 E1 Neljä dynastiaa, yksi valtakunta Leopardiemo Olimba kasvattaa kahta pentua Sambian Luangwa-laaksossa. Pian tasapaino järkkyy, kun villikoira Storm saapuu kaoottisen laumansa kanssa.
S1 E2 Perjantai-dokkari: Sean ja salaliittoshamaani Milad Dehghan on yksi Suomen näkyvimmistä salaliittoteorioiden levittäjistä. LEVELI-podcastinsa lisäksi on hänet tunnetaan ärhäkkänä paikallispoliitikkona ja räppärinä. Sean kuitenkin tapaa mystiikasta ja henkisyydestä kiinnostuneen miehen.
S1 E5 Caravaggio - Palermo 1969 Kaksi pikkurikollista varasti Caravaggion Kristuksen syntymä -maalauksen Palermosta, Sisiliasta vuonna 1969. Kaikki jäljet hävisivät mutta mafia oli vahvasti mukana teoksen katoamisessa. Huhuttiin, että se oli polttanut mestariteoksen. Vuonna 2016 syyttäjä Marzia Sabella löysi vihdoin johtolankoja kahden mafiapomon yhteistyön ansiosta.
S1 Gudstjänst Espoon tuomiokirkkoseurakunnan perhekirkko.
Luontokuvaaja Jan Tandrup kuvaa Etelä-Jyllannissa erikoista luonnonnäytelmää. Mahtava kottaraisparvi aaltoilee iltataivaalla vähän ennen auringonlaskua.
S1 Viittomakielinen keskusteluohjelma.
S9 E1 Mitä kaikkea on tapahtunut? Sarjan uudella kaudella juontajat Gert Wingårdh ja Anne Lundberg tapaavat taas ihmisiä, jotka kunnostavat itselleen unelmiensa kotia. Ensimmäisessä jaksossa tavataan uudelleen Linus ja Karin, jotka asuvat Stenungsundissa Länsi-Ruotsissa. He odottavat kärsimättöminä, että vanha talo saadaan purettua uuden unelmien huvilan edestä. Vai onko se pakko purkaa? Voisiko vanhan rakennuksen siirtää muualle ja ottaa uudelleen käyttöön? Jaksossa tavataan myös muita tuttuja kodin rakentajia edellisiltä kausilta. Osa 1 /10. (Husdrömmar, T: SVT, 2022).
S2 E6 Täydellinen orangeria Jakob aikoo tehdä pihapiirin vanhasta tallista orangerian eli talvipuutarhan - vai onko se sittenkin kasvihuone? Rakennusprojekti on samalla hänen hienopuusepänopintojensa lopputyö. Jokainen yksityiskohta nikkaroidaan käsin, niin että lopputuloksena syntyy upea paikka, jossa kelpaa viljellä ja rentoutua. Linnéa Dickson ja Nicole Wilson vierailevat ruotsalaisten luona ja antavat vinkkejä unelmapuutarhan toteuttamiseen.
Rahtialus M/S Irma katosi Ahvenanmaan lähellä myrskyssä jäljettömiin 26. lokakuuta 1968. Se vei mukanaan 11 ihmistä. Viisi vuosikymmentä myöhemmin etsintäryhmä lähti paikantamaan hylkyä, jotta selviäisi vihdoin, mitä tuolloin oikein tapahtui. Tuotanto: Mageia Ab, 2022.
S8 E7 Ihmeellinen Madeira Maisemia maailmalta pieninä paketteina. Sarja tarjoaa palasia maailmalta uudella tavalla esitettynä: maailman kauneimmat kaupungit muuttuvat pienoismalleiksi tilt-shift-kuvaustekniikalla.
S1 E5 Languedoc-Roussillon Rick Steinin tutkimusmatka saapuu Välimeren aurinkoiseen ilmastoon. Hän tutustuu Pyreneiden aluskukkuloiden ranskalais-katalonialaisiin perinteisiin Roussillonissa.
S1 E5 Kaikki muut uutiset Jukka Lindström tarjoilee viikon viihdyttävimmän uutispaketin. Kovan viikon ilta kokoaa pitelemättömät koomikot ja sanavalmiit toimittajat yhteisen pöydän ääreen perkaamaan kiinnostavimmat ajankohtaiset puheenaiheet. Lindströmin seurana nähdään näyttelijä-käsikirjoittaja Niina Lahtinen ja toimittaja Ruben Stiller. Mukana ovat myös koomikot Iikka Kivi, Aatu Raitala ja Eeva Vekki, brändijohtaja Lotta Backlund, toimituspäällikkö Vappu Kaarenoja, sekä toimittajat Jari Hanska, Adile Sevimli ja Robert Sundman.
S1 E7 Tietäjät tietää Suomalainen mies on uskonut monenlaisiin asioihin henkistä kotia etsiessään. Voiko vainajilta kysyä tarvittaessa apua, ja millaisia riskejä kalmistoissa koikkelehtimiseen liittyy?
Evakkokarjalainen Vladimir von Witte muistaa kissat, kaviaarin, Kekkosen ja Hrustsevin. Dokumentti avaa ainutlaatuisen ikkunan kylmän sodan ajan Neuvostoliittoon länsimaalaisen liikemiehen silmin. Se on aikamatka.
S2026 Novosti Yle.2026 Venäjänkieliset uutiset.
S2026 Yle Uutiset viittomakielellä.2026 Yle Uutiset viittomakielellä kertoo päivän tärkeimmät uutisaiheet viittomakielellä. Ohjelma käsittelee myös kuuroihin ja viittomakieleen liittyviä aiheita. Uutisankkureina toimivat äidinkieleltään viittomakieliset kuurot. Uutiset toimitetaan vuoden jokaisena päivänä.
S2026 Yle Uutiset.2026 Yle Uutiset toimittaa uutislähetyksiä TV1:ssä ja Areenassa varhaisesta aamusta alkaen. Illan päälähetykset klo 18:00 ja 20.30 kokoavat sinulle päivän tärkeimmät uutiset Suomesta ja maailmalta.
S1 E8 Viimeiset kaksi Oikeudenmukaisuuden miekka iskee vielä kahdesti, mutta ystävät palkitaan. Mitä tapahtuu sitten, kun vuosikymmeniä haudottu kosto on saatettu päätökseen? Saako kostaja sielulleen rauhan?
S2026 Yle Uutiset.2026 Yle Uutiset toimittaa uutislähetyksiä TV1:ssä ja Areenassa varhaisesta aamusta alkaen. Illan päälähetykset klo 18:00 ja 20.30 kokoavat sinulle päivän tärkeimmät uutiset Suomesta ja maailmalta.
S1 Päivän tärkeimmät urheilu-uutiset.
S1 E9 Toivo Sarvikuononpoikanen saa iltamaidon, mangusti ulkoilee ja aavikkoilves vapautetaan luontoon. Vihermarakatin poikaset saavat kasvattiemot.
S1 E5 Kaikki muut uutiset Jukka Lindström tarjoilee viikon viihdyttävimmän uutispaketin. Kovan viikon ilta kokoaa pitelemättömät koomikot ja sanavalmiit toimittajat yhteisen pöydän ääreen perkaamaan kiinnostavimmat ajankohtaiset puheenaiheet. Lindströmin seurana nähdään näyttelijä-käsikirjoittaja Niina Lahtinen ja toimittaja Ruben Stiller. Mukana ovat myös koomikot Iikka Kivi, Aatu Raitala ja Eeva Vekki, brändijohtaja Lotta Backlund, toimituspäällikkö Vappu Kaarenoja, sekä toimittajat Jari Hanska, Adile Sevimli ja Robert Sundman.
S2026 Yle Uutiset Sunnuntai.2026 Katso kanssamme rennosti kohti uuden viikon uutisia ja puheenaiheita! Suoraa keskustelua ajankohtaisten vieraiden kanssa. Seuranasi ovat vuoroviikoin Anna ja Ilkka.
S1 Bogskär Jäät, myrskyt, kranaatit ja tulipalot ovat runnoneet Bogskärin majakkaa. Savun haju leijailee majakassa yhä. Toimittaja: Tom Backmansson, 1998.
S5 E10 Pelin loppu Ulkoilija löytää metsästä ruumiin. Uhri on opiskelija, jonka käytös oli muuttunut isän mukaan. Uhri oli aktiivinen eikä missään nimessä ollut itsemurha-ainesta. Oliko ihmissuhteissa huolia?
S2026 Yle Uutiset.2026 Yle Uutiset toimittaa uutislähetyksiä TV1:ssä ja Areenassa varhaisesta aamusta alkaen. Illan päälähetykset klo 18:00 ja 20.30 kokoavat sinulle päivän tärkeimmät uutiset Suomesta ja maailmalta.
S1 Päivän tärkeimmät urheilu-uutiset.
S1 E6 Totuuden hetki Marita ei usko poliisin pidättäneen oikeaa henkilöä - mutta voiko hän luottaa omaan arviointikykyynsä? Tutkijoita kohtaa uhka yllättävältä taholta. Vaatiiko onnettomuus vielä uusia uhreja?
S1 E4 Isiemme synnit Ikmenillä ja hänen tiimillään on 24 tuntia aikaa selvittää tappajan henkilöllisyys, kun heillä on kaksi pääepäiltyä. Ovatko he oikean tekijän jäljillä? Suleymanin oudot poissaolot herättävät epäilyksiä. Mitä mies salaa työtovereiltaan?
S1 Zurawski vs. Texas Naiset, joilta on evätty oikeus aborttiin Texasin epäselvien ja ankarien aborttikieltojen vuoksi, yhdistävät voimansa ja haastavat osavaltion oikeuteen. He yrittävät saada takaisin oikeuden päättää omasta lisääntymisestään ja luoda ennakkotapauksen miljoonille muille naisille ja perheille.
The channel is currently not airing.
The channel is currently not airing.
The channel is currently not airing.
S1 12.04.2026 Ohjelmaa perheen pienimmille.
S1 Onnea kaikille! Animaatiosarjassa touhuaa porkkanapäinen Touho-poika, joka loihtii milloin mitäkin muovailuvahasta. Lopussa onnitellaan nimipäiväsankareita.
S1 Linnamerkki Isokokoinen, ystävällinen koira Taavi, toimii isäntänä kerhossa, jonne Oravat eli Heikki (krokotiili), Roni (virtahepo), Noora (hiiri), Petra (mustekala) ja Tatu (sarvikuono) mielellään menevät. Taavin kerhossa ratkotaan pulmallisia tilanteita, autetaan ja erityisesti saadaan merkkejä. Päivän lopuksi otetaan ryhmähali. Laadukas Hei Taavi -animaatiosarja soveltuu erityisesti perheen pienimmille.
S1 E13 Tanssiseikkailu Hamsteri Hattunen johdattaa ystävänsä aina uusille seikkailuille hattuaan apuna käyttäen. Koira nimeltään Hau Hau, silmälasipäinen tipu Piip ja pandakarhu Veli hyppäävät hyrrän kyytiin ja seikkailu alkaa.
S1 E9 Lintukuiskaaja Kaapo haluaisi nähdä lintuja läheltä mutta ei millään malta pysytellä hiljaa, ja niin linnut kaikkoavat. Mielikuvituksessaan hän tapaa kiltin isojalan ja todella harvinaisen linnun!
S1 E60 Kelkka-ajelu Keskellä kauneinta kesää Sellan säämittari ennustaa, että sankka lumisade on tulossa. Ystävykset innostuvat rekiajelusta, ja Peku rientää nikkaroimaan kulkupeliä. Taivaalta putoaakin pian jotain valkoista, mutta onko se lunta?
S4 E50 12.04.2026 Ohjelmaa perheen pienimmille.
S2 E2 Jalalla koreasti Vegesauruksilla on omat rituaalinsa ystävien hankkimiseen. Karo ja hernesaurukset auttavat yhtä mansikkasaurusta saamaan ystävän.
S1 E3 Hormeissa humisee 3/13. Mahtimummeli Päätäi Väätäinen ryhtyy lapsenvahdiksi, mutta kakara karkaa putkistoon. Kuka hiippailee Yökyöpeleitten vintillä? Siitä ottaa selvän Agenttinero Naru.
S1 E51 Kuplivaa iloa Jäätelöauto Tytti saa kuorman uudenlaista kuplajäätelöä, jolla on yllättävän kohottavia vaikutuksia. Kuinka leijuvat kaupunkilaiset saadaan maan pinnalle?
S2 Oktonautit ja pitkälonkeroinen kalmari Vampyyritursaalla on tärkeää asiaa Kapteeni Valkoselle. Se on kuullut merenpohjasta loukkaantuneen olennon avunpyyntöjä.
S4 E50 12.04.2026 Ohjelmaa perheen pienimmille.
S3 Pentujen kultaryntäys / Pennut pelastavat Hau-vaunun Pentujen kultaryntäys. Ryhmä Hau auttaa vanhaa kullankaivajaa, mutta kultasaalis joutuu varkaiden kynsiin. / Pennut pelastavat Hau-vaunun. Hau-vaunu anastetaan, ja pennut rientävät pitkäkyntisten perään.
S2 E3 Tavarataivas Marty tulee vahingossa ottaneeksi mukaansa tohvelit tavaratalosta. Hän suunnittelee.
S1 Onnea kaikille! Animaatiosarjassa touhuaa porkkanapäinen Touho-poika, joka loihtii milloin mitäkin muovailuvahasta. Lopussa onnitellaan nimipäiväsankareita.
S1 Arkipäivän Pikku Kakkonen tunnin paketissa. Katso lastenohjelmia yhdessä tuttujen juontajien kanssa.
S6 Ei hetken rauhaa Things are chaotic in the Loud house, where middle-kid Lincoln navigates life with ten sisters -- five older, five younger, and all of them a handful. Ever wonder what it's like to grow up in a big family? Eleven-year-old Lincoln Loud gives viewers an inside look at how to survive the chaos of a huge household, especially as the only boy with ten sisters!
S1 E7 Yllättävän kuninkaallinen Nuori aatelispoika Henri uskoo kuninkaan olevan hänen veljensä ja vaatii tapaamista. Rikasto näkee tilanteessa mahdollisuuden syrjäyttää kuningas Ludvig, mutta muskettisoturit estävät aikeet.
S1 Puhelin Jokaisella esineellä on oma tarinansa ja Mestari paljastaa meille monen tavallisen oloisen tavaran taustat. Miten on keksitty ja kehittynyt vaikkapa jalkapallo, pyyhekumi tai polkupyörä. Keksintöjä ei useinkaan ole tehty kerralla vaan esineet ovat muuttuneet nykyisenlaisiksi vuosituhansien aikana. Mestarin uteliaat apurit tarinankerronnassa ovat Lassi, Lissu, Iisa, Jätti, sekä Lurjus ja Riiviö.
S2 Selvä selvänäkijä Riina ennustaa, että Poni sotkee Annin yritykset voittaa eräs kilpailu. Tämä saa Ponin vakuuttuneeksi siitä, että Riina on selvänäkijä.
S7 E19 Mitä jos ei osaa perusjuttuja? Meilinn jää äidilleen kiinni ettei hallitse joitain ihan perusjuttuja. Vaan onko ne enää perustaitoja, jos niitä ei arjessa käytä?
S2 E2 Uhkavaatimus Uudelle paikkakunnalle kotiutuneen 14-vuotiaan Senjan paras ystävä Iina muuttaa Espanjaan ja Senja jää yksin, sillä kaveruutta vannonut kiusaaja Miisa kääntyy taas häntä vastaan. Luokalle tulee onneksi uusi oppilas Tyyne, jonka kanssa Senja ystävystyy.
S1 Hiihtokausi päättyy viikonlopun Inarin SM-kisoihin. Naisten 30 kilometrin perinteisellä tyylillä käytävän kisan selostaa Kimmo Porttila, asiantuntija Ville Nousiainen. Ruotsinkielinen selostus Christian Vuojärvi, asiantuntija Andrea Julin.
S2026 Jokainen kisapäivä on juhlapäivä! Urheilustudiossa koetaan yhdessä lumilajien menestyksen ja tappion hetket sekä puidaan puhuttavat ilmiöt.
S2026 Jokainen kisapäivä on juhlapäivä! Urheilustudiossa koetaan yhdessä lumilajien menestyksen ja tappion hetket sekä puidaan puhuttavat ilmiöt.
S1 Hiihtokausi päättyy viikonlopun Inarin SM-kisoihin. Miesten 50 kilometrin perinteisellä tyylillä käytävän kisan selostaa Kimmo Porttila, asiantuntija Ville Nousiainen. Ruotsinkielinen selostus Christian Vuojärvi, asiantuntija Andrea Julin.
S2026 Jokainen kisapäivä on juhlapäivä! Urheilustudiossa koetaan yhdessä lumilajien menestyksen ja tappion hetket sekä puidaan puhuttavat ilmiöt.
Seppo Kannas juonsi ja koosti ensimmäisen Urheiluruutu-lähetyksen vuonna 1963. Kannas muistetaan myös taitoluistelun ja voimistelun pääselostajana. 90 vuotta täyttänyt legenda muistelee uraansa Urheiluruudun takaa.
S2026 Jokainen kisapäivä on juhlapäivä! Urheilustudiossa koetaan yhdessä lumilajien menestyksen ja tappion hetket sekä puidaan puhuttavat ilmiöt.
Norjalainen hiihtotähti Johannes Høsflot Klæbo avaa elämäänsä ja vertaansa vailla olevan uransa vaiheita henkilökohtaisessa dokumentissa. Elokuvassa seurataan Klæbon valmistautumista vuoden 2025 Trondheimin MM-kisoihin, jotka hiihdettiin hänen kotiladuillaan. Valtavan paineen alla treenaava mestari kamppailee vastoinkäymisten kanssa, mutta luovuttaminen ei ole vaihtoehto.

S4 E4 Budapest ja Bratislava Tällä kertaa matkataan sekä Unkarin Budapestiin että Slovakian Bratislavaan. Köpi yrittää pitää päänsä pinnalla, ja Vikistä tulee luolamies vasten tahtoaan.
S4 E4 Budapest ja Bratislava Tällä kertaa matkataan sekä Unkarin Budapestiin että Slovakian Bratislavaan. Köpi yrittää pitää päänsä pinnalla, ja Vikistä tulee luolamies vasten tahtoaan.
Draamakomedia ystävyydestä ja valheen seurauksista sekä elämästä ja kulttuurieroista Tornion ja Haaparannan rajakaupungeissa 1970-luvulla. K. ja O: Arto Koskinen. N: Miikka Enbuske, Heikki Hela, Maija Junno.

Elokuva kuljettaa katsojan läpi voimakkaan ja usein yliluonnolliseksi koetun kuolemanrajakokemuksen. Tositarinoihin eri puolilta maailmaa perustuva dokumentaarinen animaatio raottaa ovea tuntemattomaan ja kysyy, mitä jää, kun kaikki päättyy - vai päättyykö mikään todella.
S1 E3 Syytösten ketju Evan Rachel Woodin todistuksen jälkeen Marilyn Mansonista kertyy lukuisia syytöksiä seksuaalisesta ja emotionaalisesta hyväksikäytöstä. Seurauksena poliisi toteuttaa kotietsinnän Mansonin luona, ja Rolling Stone-lehti julkaisee aiheesta perusteellisen artikkelin. Manson kiistää syytökset.
S1 E6 Perhetapaamiset peruttu, hyvää äitienpäivää! Korona eristää vankilan ulkomaailmasta. Linda viettää äitienpäivää etänä, Jane haaveilee avovankilasta ja Tiinan tavarat syynätään. Poikkeusolot tuntuvat myös henkilökunnan arjessa.
S2 Christian ei kykene siihen Christianilla on ongelma tyttöjen kanssa. Hän on mukava, kypsä ja urheilullinen, mutta sänkypuuhat tekevät hänet epävarmaksi. Löytyykö ratkaisu pintaa syvemmältä?
S1 E3 Elias två pappor 3/5. Kadonneita etsivä vapaaehtoisjärjestö yrittää löytää Jacobin, jonka katoamisesta on jo viisi vuotta. Göteborgissa yhdistyksen puheenjohtaja Jessicka Kangasniemi saa tunnustusta, mutta myös vakavan käskyn. Dokumenttisarja Missing People -vapaaehtoisjärjestöstä, joka etsii oudosti kadonneita ihmisiä Ruotsissa.
Nuorelle syyttäjälle ensimmäinen raiskausoikeudenkäynti on raskas. Entä uhrille? N: Johannes Holopainen, Lotta Kaihua. K: Miia Tervo ja Jenni Toivoniemi. O: Miia Tervo.
The channel is currently not airing.
S2 E2 Turvallisuus, osa 2 Vankilajengin tilaama palkkamurha täytyy estää - vain tekijä, kohde ja motiivi puuttuvat. Pertti yrittää auttaa lapsuudenystäväänsä.

S3 E5 Mymmelin timantti Mymmelin timantti. Mymmeli on löytänyt timanttisormuksen. Koska omistajaa ei ole ilmaantunut, Mymmeli saa sen pitää. Hän näyttää ylpeänä sormusta kaikille. Vilijonkka tuntee kateellisuuden piston sisällään.
S3 E6 Aliisan noitakävely Muumipeikko ystävineen päättää lähteä hakemaan Aliisasta leikkiseuraa. Aliisalla onkin suuria uutisia, hän on oppinut kävelemään veden pinnalla.
S3 E6 Aliisan noitakävely Muumipeikko ystävineen päättää lähteä hakemaan Aliisasta leikkiseuraa. Aliisalla onkin suuria uutisia, hän on oppinut kävelemään veden pinnalla.
S1 E2 Avulias jääkarhu Suomeksi puhuttu paperianimaatio kolmen eläinystävän seikkailuista.Teo on pehmeä halinalle, Ava viehättävä kirahvi ja Riko on vilkas kaniini. Tarinaa vievät eteenpäin kertojina kuultavat lapset, jotka tarpeen tullen voiva.

S2 E57 Rakkaus koetuksella Joka tunnetaan värikkäästä, mielikuvituksellisesta tyylistään ja ystävällisestä päähenkilöstään. Sarjan tapahtumat sijoittuvat kuvitteelliseen kaupunkiin, jossa professorin kekseliäisyys auttaa ratkaisemaan asukkaiden arjen ongelmia ilman väkivaltaa tai tuomitsevuutta. Jokainen jakso tarjoaa opettavaisen ja usein moraalisen tarinan, jossa korostetaan kekseliäisyyttä, ystävällisyyttä ja yhteisöllisyyttä.
S2 E57 Rakkaus koetuksella Klassikkoanimaatio kertoo lempeästä ja nokkelasta professori Balthazarista, joka keksii ihmekoneensa avulla ratkaisun kaikkiin pulmiin. Balthazar opettaa esimerkillään kuinka mielikuvituksella ja luovuudella ratkaistaan hankalatkin tilanteet.
S3 E13 Maleenan itsepäisyyspäivä Jos on hätä, kutsu viidakon veijarit apuun! Tiikeriksi itseään luuleva Mauri-pingviini, Mikke-gorilla ja muut veijarit paljastavat, mitä viidakossa todella tapahtuu. Suomeksi puhuttu animaatiosarja. 3. tuotantokausi.

S3 E14 314 Last Cave on the Left Jos on hätä, kutsu viidakon veijarit apuun! Tiikeriksi itseään luuleva Mauri-pingviini, Mikke-gorilla ja muut veijarit paljastavat, mitä viidakossa todella tapahtuu. Suomeksi puhuttu animaatiosarja. 3. tuotantokausi.

S1 E3 Eettisyys edellä Teemu makumatkailee Päijät-Hämeen perinne- ja kulttuurimaisemiin, järven rannalla sijaitsevalle Maitorantalan tilalle. Kosken kupeessa nautittavalle illalliselle kunniavieraaksi saapuu Supernanny Pia Penttala.
S2026 E276 Huomenta Suomi S2026 E276 Huomenta Suomi tarttuu arki- ja viikonloppuaamuisin rohkeasti päivän uutisiin, puheenaiheisiin ja elämän ilmiöihin ja kertoo tuoreimmat säätiedot.
S4 E2 Väriä pihaan Vanhanmyllyn siirtolapuutarhassa Nickeä vastassa oleva Tuula kaipaa viihtyvyyttä ja väriä pihaansa. Tehtävälistalla on aitojen kunnostaminen sekä puutarhan päivittäminen kauniilla kukkapenkeillä.
S10 E7 Martti Suosalo Yökyläily vie Marian Itä-Suomen Parikkalaan, kun Martti Suosalo on kutsunut hänet yökylään Sirkus Suosalon mukaan. Mikä saa perustamaan sirkuksen ja lähtemään kiertueelle pikkupaikkakunnille? Tavataan olympiavoittaja Hannu Siitonen, joka vie kaksikon tutustumaan suojeltuun kuukkelimetsään. Illalla otetaan puhelu Martin vaimolle Virpi Suutarille. Aamiaisella puhutaan ystävyydestä.
S2026 E7 MTV Urheilun rallistudio pureutuu Kenian MM-rallin tapahtumiin. Juontajana Satu Tuomisto asiantuntijoinaan Janne Ferm ja Riku Tahko.
S2026 E62 Kroatia, EK 20 - Power Stage 12.04.2026 14:00.
S2026 E8 Kroatian MM-rallin jälkihöyryt käydään läpi MTV Urheilun studiossa. Juontajana Satu Tuomisto asiantuntijoinaan Jari Ketomaa ja Jonne Halttunen.
S1 Villaesittely Ainutkertainen Love Island Suomi -seikkailu heittää osallistujat keskelle pelejä, bileitä ja treffejä. Edessä on vaikeita päätöksiä ja herkkiä hetkiä, jotka eivät unohdu koskaan. Onnekkaimmat löytävät saarelta jonkun, jonka kainalossa voi poistua villasta, ja voittajaparille on luvassa myös muhkea rahapotti.
S3 E6 Erilainen Eurooppa Seikkailu kohti Italiaa alkaa. Ralphia odottaa matkalla iso yllätys!
S3 E6 Erilainen Eurooppa Seikkailu kohti Italiaa alkaa. Ralphia odottaa matkalla iso yllätys!
S2026 E6 The Floor Suomi S01 E006 Vanhat tutut ja uudet haastajat kohtaavat uusissa kaksintaisteluissa. Yksi kestosuosikeista joutuu kotimatkalle, kun toinen konkaripelaaja lähtee jahtaamaan jaksopalkintoa. Mutta kenellä on komein voittotanssi?
S7 E3 Miellyttäviä keskusteluja Kausi 7, jakso 3/10. Kilpailijat keskustelevat hollantilaisen kanssa ja pomputtavat palloja. Joukkuetehtävässä jäsenten tulee näyttää yhdeltä. Vierailijana Niina Lahtinen.
S2026 E328 Seitsemän Uutiset S2026 E328 Suomen parasta uutispalvelua suosituimpien uutisankkurien johdolla!
S2026 E328 Päivän kiinnostavimmat ja tärkeimmät urheilu-uutiset Tulosruudussa joka päivä.
S2026 E12 MM-rallin tärkeimmät tapahtumat MTV Urheilun studiotiimin käsittelyssä.
S2 E7 Hermopeliä ja turbulenssia The Summit Suomessa 14 toisilleen tuntematonta suomalaista lähtee yhdessä 15 päivän rankalle vaellukselle kohti norjalaisen Stetinden-vuoren huippua. Osallistujista jokainen kantaa mukanaan osuuttaan 150 000 euron voittopotista, ja summa, jonka he saavat lopulta vietyä vuoren huipulle annetun aikarajan sisällä, on heidän.
S1 E6 Hyvästi äiti Moni seikka viittaa siihen, että taivaalla oleva ilmiö on yhteydessä lapsiin. Olisivatko he avain olentojen ymmärtämiseen? Aktivistien vihamielisyys lisääntyy, ja Moaa uhkaa epäluottamuslause.
S2026 E328 Kymmenen Uutiset S2026 E328 Päivän tärkeimmät ja kiinnostavimmat uutiset joka päivä.
S2026 E87 Milli joka päivä MTV3-kanavalla Kymmenen uutisten jälkeen. Lauantaisin Millin arvonta on osana Loton arvontalähetystä.
S2026 E15 Viikon sää S2026 E015 MTV Uutisten meteorologit kertovat päivän sään ja näyttävät katsojien upeimmat sääaiheiset kuvat.
S2026 E690 Päivän kiinnostavimmat ja tärkeimmät urheilu-uutiset Tulosruudussa joka päivä.
S31 E4 Teknari S31 E004 Koeajossa: Peugeot E-5008 tuo sähköä 7-paikkaisiin perheautoihin. New York Auto Show 2026 - miltä amerikkalainen automaailma näyttää juuri nyt? Testissä uudet innovatiiviset Roborock robotti-imurit.
S6 E8 Tunteella Maikki tavoittelee huumekauppiaan luottamusta. Lundia uhkaillaan ja Inari joutuu vaaraan. Pekka yrittää elää hetkessä. Samir haluaisi auttaa Perttua, mutta joutuu pettymään.
S11 E6 Lauri Reuter Tänäänkin POH-paneelissa soi fox! Tanssin tai huolien pyörteisiin meidät sulokkaasti vievät Jenni Pääskysaari, Miika Nousiainen, Tuomas Kyrö ja Kari Hotakainen. Vieraana biotekniikan tohtori Lauri Reuter.

S2 E10 Laitila Nyt kuokitaan Laitilassa. Yösijan löytäminen osoittautuu vaikeaksi, mutta virvoitusjuomatehdas, lammasfarmi, kivilinna ja porkkanapakkaamo tulevat tutuiksi. Tanssien järkkääminenkin sujuu kuin tanssi.

S13 E17 Episode 17 Tänä päivänä rajaa vartioidaan viimeisimpien teknologisten saavutuksien avustamina. Rajavartijoiden käytössä on niin biometrisiä skannereita, henkilöprofiilipankkeja kuin erilaisten kemikaalien tunnistuslaitteita. Tärkeintä rajavartijan työssä on kuitenkin tunnistaa kuka valehtelee ja kuka puhuu totta. Tässä sarjassa seurataan Australian rajavartijoita työssään. Jokaisessa jaksossa nähdään kolme erilaista rajatapausta.
S13 E18 Isoja lasteja Isoja lasteja. Aasiasta saapuneilla naisilla on paljon kiellettyä tavaraa isoissa matkalaukuissaan. Postikeskuksessa huumekoira Rusty pysäyttää kaksi Hollannista saapunutta lähetystä. Australialainen realitysarja.
The channel is currently not airing.
S1 E2 Flop! Bing on kolmevuotias pikkuinen pupu, joka oppii ja leikkii ystäviensä kanssa taaperoiden mielenkiintoisessa maailmassa. Lastenohjelma.
S2 E9 Talvisia vieraita Tove Janssonin rakastettujen muumihahmojen seikkailut vievät katsojat Muumilaakson tarinoiden maailmaan. (23') Ohjelmatekstitys.
S2 E10 Tove Janssonin rakastettujen muumihahmojen seikkailut vievät katsojat Muumilaakson tarinoiden maailmaan. (23') Ohjelmatekstitys.
S5 E3 One-Bunny Band Viisi ihanan pörröistä pallokaverusta ilmestyvät kaikkialle, missä vain valoa riittää! Jokaisella Sunny Bunniella on oma hauska persoonansa eikä kikatuksesta tule loppua! Lastenohjelma. Lastenohjelma.
S5 E4 The Best Cook Viisi ihanan pörröistä pallokaverusta ilmestyvät kaikkialle, missä vain valoa riittää! Jokaisella Sunny Bunniella on oma hauska persoonansa eikä kikatuksesta tule loppua! Lastenohjelma. Lastenohjelma.
S2 E35 Gagargamel Smurffit palaavat entistäkin smurffimpina! Liity rakastettujen sinisten hahmojen seuraan, kun he lähtevät UUSIIN seikkailuihin, jotka vievät alkuperäisen sarjan hurmaavuuden, hullunkurisuuden ja huumorin aiempaakin pidemmälle. Smurffaten matkaan! Lastenohjelma. Ohjelmatekstitys.
S2 E36 Happy Smurfs Fools Day! Smurffit palaavat entistäkin smurffimpina! Liity rakastettujen sinisten hahmojen seuraan, kun he lähtevät UUSIIN seikkailuihin, jotka vievät alkuperäisen sarjan hurmaavuuden, hullunkurisuuden ja huumorin aiempaakin pidemmälle. Smurffaten matkaan! Lastenohjelma. Ohjelmatekstitys.
S3 E12 Luova kakkuhaaste Lego Friendsin uusi sarja kertoo kahdeksasta kaveruksesta lukion ensimmäisen vuoden tiimellyksessä. Lastenohjelma.
S2 E15 The Treasure of Nosepatch LEGO City Adventures -lastensarjassa eletään metropolin vilskeessä. Arkisen aherruksen ohella pääsemme seuraamaan poikkeuksellisia seikkailuja ja sankareita, joiden kykyihin ei ensisilmäyksellä ehkä uskoisi! Lastenohjelma. (10') Ohjelmatekstitys.
S2 E16 Brickmuda Heptagon LEGO City Adventures -lastensarjassa eletään metropolin vilskeessä. Arkisen aherruksen ohella pääsemme seuraamaan poikkeuksellisia seikkailuja ja sankareita, joiden kykyihin ei ensisilmäyksellä ehkä uskoisi! Lastenohjelma. (10') Ohjelmatekstitys.
S5 E11 Deflagration The Kwamis' Choice - Part 2 Marinette ja Adrien suojelevat kaupunkiaan vihollisilta muuttumalla supersankareiksi nimeltään Ladybug ja Cat Noir! Sarjassa puhutaan suomea. Lastenohjelma.
S1 E15 Fortress of Squalitude Sisustusurakka. Eggman tahtoo linnakkeensa pääsevän sisustuslehden kanteen. Siksi hän palkkaa Amyn tekemään sisustuksen uusiksi. Suomeksi puhuttu animaatiosarja. (11') Ohjelmatekstitys.
S2026 E13 HS:n Lasten uutiset kertoo alakoululaisille viikon uutistapahtumista innostavalla ja helposti ymmärrettävällä tavalla. Lastenohjelma.
S2 E3 Harmaata yksitoikkoista ruokaa, eikä tietoa paremmasta Viisihenkinen perhe Forssassa elää einespussien ja -purkkien voimalla. Hektisen arjen keskellä ruuanlaitto ei innosta eikä perheen ruokavalioon kuulu mitään tuoretta tai värikästä. Viimeistään nyt olisi aika tehdä suuri muutos, jotta lapsille avautuisi monipuolisempi makumaailma.
S14 E5 Popedan keulahahmo Olli Herman etsii uuteen kotiinsa täydellistä sänkyä. Työuupumuksen syistä kertoo Pauliina Mattila-Holappa Työterveyslaitokselta. Lasihelmien valmistus tuo hetken hengähdyksen. Kotimainen lifestyleohjelma.
S5 E13 Ilta-Sanomat julkaisee kymmeniä lukijoiden kuvaamia videoita kuukaudessa. Suomalaisen luonnon ihmeet, sattumukset liikenteessä ja arjen erikoiset tilanteet päätyvät usein videolle. Sain sen videolle -ohjelmassa nähdään valittuja paloja IS:n lukijoiden kuvaamista videoista.
S1 Savotta Tulossa Nelonen Median kanavilla. Kotimainen ohjelma.
S10 E1 Tilaa vaikka tenniskentälle Tilaa vaikka tenniskentälle. Adie ja Steven tarvitsevat toimivampaa tilaa kasvavalle perheelleen ja pitkiä aikoja kerrallaan vieraileville sukulaisilleen. Stevenillä on toiveissa myös iso piha. Englantilainen lifestyleohjelma.
S10 E2 Unelma maaseudusta Unelma maaseudusta. Jackie haluaa Skotlannin maaseudun rauhaan, mutta Scott haluaa pysyä heidän nykyisessä kodissaan Hamiltonissa lähellä sosiaalisia piirejään ja golfklubiaan. Scott säästää remontissa tekemällä itse. Englantilainen lifestyleohjelma.
Uusi kausi, uusi ilme, uudet sankarit - tältä tuntuu Veikkausliiga! Katso viikoittaiset viihdyttävät studiolähetykset ja joka ikinen ottelu suorana tai tallenteena. Kaikki koosteet ja klipit löydät myös täältä.
S8 E5 Miehet ulos ensin. Jakolinjat syvenevät ja jälleen kyyneleet virtaavat nimeämisen jälkeen. Ihmissuhteet tiivistyvät ja areenan päätyttyä kissa nostetaan pöydälle. Pinnan alla kyteneet kuppikunnat räjähtävät silmille ja naamiot putoavat yksi kerrallaan. \n Kotimainen realityohjelma. (67') Ohjelmatekstitys.
Kuusivuotias Alex jää yksin kotiin sairastamaan vesirokkoa, kun kansainvälinen rikollisryhmä iskee Alexin naapurustoon etsiessään huippusalaista elektroniikkalaitetta. Kukaan ei usko Alexia, ja hän joutuu puolustautumaan yksin roistoja vastaan. Pääosissa Alex D. Linz, Olek Krupa, Rya Kihlstedt, Lenny von Dohlen, David Thornton. Ohjaus Raja Gosnell.
S17 E4 Risuisen rinnetontin täysremontti Risuisen rinnetontin täysremontti. Laura ja Oskari ovat pitkän etsinnän jälkeen löytäneet mökin upealta paikalta. Mökki on laitettu sisältä kuntoon, mutta taidot eivät riitä pihan laittoon. Toiveina on olympiapiha, oleskelualueita ja uimamahdollisuus, mutta tontti on erityisen haastava. Miten Laura yhdistää toiveet ja selättää edessään olevat haasteet? Kotimainen sisustusohjelma.
S1 E3 Turistit Turistit. Vuokramökille saapuu saksalaisia, jotka haluavat kokea suomalaisen kulttuurin. Satu ottaa tehtäväkseen antaa mahdollisimman hyvän kuvan Suomesta, mutta hengenlähtö onkin siinä lähellä. Pertun antama rumputunti herättää tuntemuksia naapureiden kesken.\n (21') Ohjelmatekstitys.
S5 E5 Hopean kiilto silmissä. Osan aamiainen loppuu lyhyeen linnanherran keskeyttäessä nautinnollisen hetken. Arvoitusta ratkotaan kahdessa eri paikkaa, mutta hopeat eivät ole itsestään selvyys. Noutajasta tuli Soutaja.\n Kotimainen realitysarja. (65') Ohjelmatekstitys.
S5 E2 SUOMIPOP. Toisessa jaksossa kilpailijat poppaavat suomalaisen musiikin tahtiin. Kuka päätyy syntisten pöytään, kenellä on hiuksissa hiekkaa ja kuka tekee tätä vain rahan takii? Tuomaristossa esityksiä on arvioimassa vakituomareiden Lilli Paasikiven ja Sami Yaffan lisäksi vieraileva tuomari, Suomipopin juontaja, Tinni Wikström. Ohjelman juontaa Susanna Laine. Kotimainen viihdeohjelma. (84') Ohjelmatekstitys.
S2 E3 Harmaata yksitoikkoista ruokaa, eikä tietoa paremmasta Viisihenkinen perhe Forssassa elää einespussien ja -purkkien voimalla. Hektisen arjen keskellä ruuanlaitto ei innosta eikä perheen ruokavalioon kuulu mitään tuoretta tai värikästä. Viimeistään nyt olisi aika tehdä suuri muutos, jotta lapsille avautuisi monipuolisempi makumaailma.
Hauskan, koskettavan ja tummasävyisenkin draamakomedian pääosassa on hääsuunnittelija Joanna (Iina Kuustonen), jonka täytyy löytää itselleen kulissipoikaystävä, jotta hän voisi piristää masentunutta isäänsä. Kuin tilauksesta Joannan elämään astelee omalaatuinen hautausurakoitsija Sakke (Antti Luusuaniemi), jolla on niin ikään omat motiivinsa tyttöystävän etsimiselle. Samaan aikaan Joanna saa mullistavia uutisia, eikä mikään voi palata enää ennalleen. Pääosissa: Iina Kuustonen, Antti Luusuaniemi, Risto Tuorila, Kaija Pakarinen, Pihla Penttinen. Ohjaus: Kari Ketonen. (88') Ohjelmatekstitys.
Kauhuklassikon itsenäisessä jatko-osassa nuori taiteilija kiinnostuu Candyman-legendasta, ja pian yliluonnolliset surmatyöt alkavat taas. Tuottajana ja yhtenä käsikirjoittajana toimi arvostettu Jordan Peele. Pääosissa Yahya Abdul-Mateen II, Teyonah Parris, Nathan Stewart-Jarrett, Colman Domingo, Kyle Kaminsky. Ohjaus Nia DaCosta.
S5 E6 Talven otteessa Andy toivoo tekevänsä reitin jäätyneen joen yli. Sue kärsii peseytymistilojen puutteesta, joten hän päättää rakentaa saunan. Amerikkalainen dokumenttisarja.
S5 E6 Talven otteessa Andy toivoo tekevänsä reitin jäätyneen joen yli. Sue kärsii peseytymistilojen puutteesta, joten hän päättää rakentaa saunan. Amerikkalainen dokumenttisarja.
S17 E5 Snookerkeppisateenvarjoleuka Kisaajat saavat tehtäväkseen kantaa vaikuttavaa kuormaa, ottaa itsestään dramaattisia kuvia ja napsia solmioita sidontaa varten. Lopuksi testataan, kuka saa kulkupelinsä tarkasti parkkiin.
S17 E5 Snookerkeppisateenvarjoleuka Kisaajat saavat tehtäväkseen kantaa vaikuttavaa kuormaa, ottaa itsestään dramaattisia kuvia ja napsia solmioita sidontaa varten. Lopuksi testataan, kuka saa kulkupelinsä tarkasti parkkiin.
The channel is currently not airing.
The channel is currently not airing.
The channel is currently not airing.
MTV sääkamera.
S5 E76 Kuninkaan sisar Oggi on laiskanpuoleinen kissa, joka pitää erityisesti TV:n katsomisesta ja syömisestä. Oggin rauhallisia päiviä häiritsevät hassut torakat, jotka tuovat Oggin päivään roppakaupalla naurua ja toimintaa.
S1969 E4 Myyrä ja purukumi Pikku Hepokatin mukana pääset sukeltamaan pienenpienten kipittäjien ja mönkijöiden maailmaan. Ketterän sankarimme tielle osuu hupaisia sattumia ja yllättäviä vaaroja, mutta uskollisen viulunsa avulla Hepokatti pääsee kiipelistä kuin kiipelistä.
S3 E7 Uskomaton lahja Tiuhti ja Viuhti palaavat Muumilaaksoon ja heillä on mukanaan uskomaton lahja, joka on tarkoitettu Muumeille. Heidän matkalaukustaan löytyy kukkasipuli, josta pitäisi kasvaa laulava kukka.
S3 E8 Kuningatarsmaragdi Muumipeikko näkee outoa unta, jossa hän löytää vesiputouksen takaa valtavan smaragdin. Hurja raekuuro yllättää Muumilaakson. Hemulin puutarha tuhoutuu täysin.
S2006 E24 Vaietut sanat Vaietut sanat. Lyoko-soturit haluavat parantaa kuntoaan Jimin ohjaamalla kuntoleirillä, mutta Xanalla on jälleen yllätyksiä varattuna, eikä leiri suju aivan odotetusti. Ranskalainen animaatiosarja.
S1 E8 Julkkisten tietotoimisto S01 E008 Julkkisten tietotoimiston asiantuntijat antavat neuvoja suomalaisia askarruttaviin kysymyksiin. Tällä kertaa pohditaan muun muassa ketsupin annostelua, kaiken perumista ja sukulaisten sietämistä.
S1 E10 Don't Ask Me What a JC Is Studioon tuodaan parasta Suurmestarin syntymävuodelta. Kilpailijat tökkivät lyijykynää munakoisoon, tekevät miniversioita itsestään ja kuvaavat niillä taistelukohtauksen. Lopuksi selviää voittaja.
S2 E2 Orimattila Janne ja kumppanit kuokkivat Orimattilassa kaupunginhallituksen kokouksessa, Soile Yli-Mäyryn linnassa ja huopataitelijan kellarissa. Illan pimeydessä pelästytetään myös Riitta Väisänen pahanpäiväisesti.
S12 E7 Juniorin testi Kausi 12, jakso 7/16. Ivy luovuttaa huutovastuun ensimmäistä kertaa pojalleen. Huutokaupassa tyhjin käsin jääneet naisostajat pääsevät penkomaan Ivyn käytetyn tavaran liikkeen kiehtovia antimia.

S2 E3 Jenni Poikelus ja Nicklas Pohjola Tässä jaksossa ei juosta, mutta hiki tulee silti, kun Jenni Poikelus ja Nicklas Pohjola yrittävät ratkoa Kirsi Alm-Siiran kiperiä kysymyksiä yhdessä Kiti Kokkosen ja Joonas Nordmanin kanssa.

S1 Tosi tuhma Seppo Keväällä 2022 rikostutkija Joni Aaltosen elämä muuttui kertarysäyksellä vauhdikkaammaksi, kun karkaileva ja paikat tuhoava Seppo-vuohi muutti tilalle. Hihnassa kulkeva ja kaikki tuhmuudet taitava Seppo on lyhyessä ajassa hurmannut koko Suomen. Yhdessä rikoskumppaninsa possu Lipposen kanssa he opettavat maatilan jälkikasvulle rosvoelämän salat.
S1 E13 Hurjimmat tapaukset Poliisityö on pahimmillaan hengenvaarallista touhua, jossa suojavarusteilla on todellakin käyttöä. Hälytystehtävissä voi joutua epätoivoisen kuski yliajamaksi, väkivallan kohteeksi tai kohdata jopa räjähdyksiä. Tässä jaksossa käydään läpi hurjimpia ohjelmassa tapahtuneita tilanteita. Brittisarjassa seurataan poliisin eliittiyksikköjen hurjimpia takaa-ajoja ja pelastustehtäviä eri puolilla Englantia.
S2 E8 Judgement Day Palkintotehtävässä nähdään nostalgisimpia esineitä. Lisäksi rakennetaan torni sipuleista, aikamatkaillaan ja täytetään autoa ilmapalloilla. Livetehtävässä taiteillaan luonnollisen kokoisia omakuvia.
S5 E2 Vallan hinta Ensimmäinen pudotus muuttaa asetelmia. Merirosvotkätkö ja Kronoksen kello pakottavat kilpailijat luottamaan aikaan, viestintään ja toisiinsa tilanteissa, joissa kaikki eivät näe samaa kokonaisuutta.
S2025 E28 UEFA Champions Leaguen viikkomakasiini. Käsittelyssä suurimmat puheenaiheet, kuumimmat pelaajat, kilpailun historia ja kiinnostavimmat ottelut eri puolilta Eurooppaa. Englanninkielinen ohjelma.
S2025 E29 Mestarien liiga -iltojen kaikki maalit ja kiinnostavimmat tapahtumat MTV Urheilun selostajien seurassa.
S2025 E30 Mestarien liiga -iltojen kaikki maalit ja kiinnostavimmat tapahtumat MTV Urheilun selostajien seurassa.
S2 E1 Murto ja varkaus Brittipoliisi tietää surullisen hyvin, että murto- ja autovarkaudet kulkevat nykyään käsi kädessä, ja varastetun auton kiinni saaminen vaatii usein vaarallista ja uuvuttavaa takaa-ajoa.
S46 E17 Suosikkireality täynnä villejä maisemia ja juonenkäänteitä. Kuka selviää parhaiten asuttamattomassa luonnossa, kuka voittaa miljoona dollaria?
S8 E6 Tuuletuksia ja teiniahdistusta Kilpailijat laittavat kaiken likoon tehdäkseen vaikutuksen tylyyn teiniin ja tuulettavat jääkiekkokaukalossa mahdollisimman tyylikkäästi. Vedonlyönnissäkin kisataan. Entä kuka nikkaroi korkeimman näkkäritornin?
S20 E8 Olenko minä idiomi? Palkintotehtävässä etsitään parasta asiaa, jossa on yllättävä puoli. Kilpailijoilta kysytään yksinkertaisia kysymyksiä. Lisäksi he maalaavat eläimellisen kuvan ja joutuvat hankaliin asentoihin kupolissa.
Luc Deveraux’sta tehdään supersotilas geenitekniikan avulla. Vaikka miehen muisti on pyyhitty, takaumat nousevat pintaan erään tehtävän aikana.
Francis Ford Coppolan eeppisessä mestariteoksessa Marlon Brando* sai Oscarin® roolistaan Corleonen perheen johtohahmona. Ohjaaja Coppola maalaa hyytävän muotokuvan sisilialaisen klaanin vallan noususta ja laskusta Amerikassa. Elokuva on erinomainen kuvaus niin italialaisen Corleonen perheen elämästä kuin heidän harjoittamasta likaisesta rikollisesta toiminnasta. Mario Puzon best-selleriin perustuvan tarinan antia ovat myös Al Pacinon, James Caanin ja Robert Duvallin vakuuttavat roolit. Vuonna 1972 Kummisetä sai kymmenen Oscar®-ehdokkuutta, joista se palkittiin kolmella Oscarilla® mm. parhaana elokuvana.
S12 E25 Illallisflirttiä julkkistyyliin Illallisflirttiä julkkistyyliin. Realitytähti Callum Izzard rakastaa ruokaa ja pääsee kokemaan uusia makuelämyksiä, mutta lautaset eivät tahdo tyhjentyä. Vaikka ruokailun ohessa flirttaillaan kuin viimeistä päivää, kaikki kokit eivät halua saada kutsua toisille treffeille. Englantilainen realitysarja.
The channel is currently not airing.
The channel is currently not airing.
S12 E26 Hollyoaksin hymytär Hollyoaksin hymytär. Jakson illallisjulkkis on Hollyoaksissa näyttelevä Chelsee Healey. Hänen miesehdokkaansa hallitsevat paistinlastan käytön, eikä kenenkään keittiössä käy kömmähdyksiä. Kipinöitä sinkoilee vain ruokapöydän ääressä. Englantilainen realitysarja.
S12 E27 Yhteisiä säveliä etsimässä Yhteisiä säveliä etsimässä. 23-vuotias Boyzone-perijä Jack ronaninpoika Keating tapaa kolme hyvin erilaista kaunotarta, eikä kukaan heistä tunnista julkkisraukkaa. Tunnelma on kevyt, vaikka ateriat ovat raskaita. Yksillä treffeillä vähennetään jo vaatetusta, toisilla juodaan pelkkää vettä. Englantilainen realitysarja.
S8 E8 Siskojen saunaranta Huvila & Huussi palaa ruutuihin täysin uusien kohteiden kera! Rakastettu remontti- ja sisustusohjelma saa myös uuden vakiokasvon, kun juontaja Anni Ihamäki liittyy asiantuntijoiden joukkoon.
S9 E1 Maailmanennätysmiehen kesäpaikka Maailmanennätysmiehen kesäpaikka. Sami Hedberg haluaisi valjastaa pahasti rehottavan rinnerantatonttinsa yrityksensä käyttöön. Maata pitäisi möyriä ja muokata reilulla kädellä, jotta pihaan saisi ylipäätään selkeitä muotoja. Tanja ja Niko saapuvat hätiin ja pihasta muokataan monipuolisilla toiminnoilla varustettu kokonaisuus drop-paljuineen ja oleskelutiloineen.\n Kotimainen lifestyleohjelma.
S2 E3 Kaveri mopsille Kaveri mopsille. Nelihenkinen perhe etsii koiraa, ja perheen poika on erityisen asiantunteva koiraroduista. Suuren elämänmuutoksen kokenut Charlotte etsii mopsilleen eläkepäivien seuralaista. Natasha on muuttamassa pois kotoa ja etsii isoa koiraa, joka auttaisi häntä liikkumaan aktiivisesti. Australialainen lifestyleohjelma.
S5 E10 Rakkaat menopelit Rakkaat menopelit. Yrittäjä Ghaith Shahoodh ei ole koskaan kokonaan lomalla. Yrittäjän uran alkutaipaleella on myös tatuointiharjoittelija Vilma Viita. Kotimainen realitysarja.
S5 E9 Universumilta energiaa Rikkaat ja rahattomat vaihtavat taas elämiään ja lompakkojaan viikoksi ohjelman toisella tuotantokaudella. Lämminhenkinen ohjelma haastaa osallistujat miettimään rahaa ja onnellisuutta. Rikkaat kokevat vaikeuksia selvitä pienellä viikkobudjetillaan, kun taas rahattomat eivät käsitä mihin ihmeeseen jättimäisen budjetin saa tuhlattua. Ennakkoluulot hälvenevät puolin ja toisin, kun osallistujat pääsevät astumaan toistensa saappaisiin. Luvassa on yllätyksiä ja oivalluksia, koko rahalla.
S5 E6 Paavo, kuusivuotias cairninterrieri, on rohkea mutta herkkä poika, joka ei viihdy kaupungin hälyssä. Emppu, iloinen bordercollie-berninpaimenkoira -mix, haaveilee isosta pihasta. Lyyli, kääpiösnautseri, on pieni vartija isolla sydämellä - tarkka reviiristään, mutta uskollinen niille, jotka ansaitsevat sen luottamuksen. Kotimainen eläinohjelma.
S9 E2 Lapiohommia Lapiohommia. Ensimmäiset majoittujat saapuvat pian. Ranskassa joudutaan kaivuhommiin, jotta loma-asuntoon saadaan nettiyhteys, ja Espanjassa päänvaivaa aiheuttavat niin myrsky kuin puuttuvat paperitkin. Poliisinkin kanssa tulee asioitua. Englantilainen realitysarja.
S9 E3 Alkukankeutta Alkukankeutta. Puunkaato uhkaa aiheuttaa vaurioita Mijasissa, ravintolan avajaiskuhinassa syntyy pientä sekaannusta Mojacarissa, laskelmat yllättävät aidan pystyttäjät Mayennessä ja musiikkifestivaalien isännöinti käy kovasta työstä Toscanassa. Englantilainen realitysarja.
S17 E4 Risuisen rinnetontin täysremontti Risuisen rinnetontin täysremontti. Laura ja Oskari ovat pitkän etsinnän jälkeen löytäneet mökin upealta paikalta. Mökki on laitettu sisältä kuntoon, mutta taidot eivät riitä pihan laittoon. Toiveina on olympiapiha, oleskelualueita ja uimamahdollisuus, mutta tontti on erityisen haastava. Miten Laura yhdistää toiveet ja selättää edessään olevat haasteet? Kotimainen sisustusohjelma.
S1 E3 Hidden Escapes Lapin taikaa ja lentoaseman kuhinaa. Tällä kertaa tutustumme muun muassa igluihin Suomen Lapissa ja metsämajoitukseen Vancouverinsaarella. Luonnon lisäksi rauhaa voi hakea myös keskeltä John F. Kennedyn lentoaseman kuhinaa: Eero Saarisen suunnittelema terminaalirakennus on muunnettu 1960-luvun designia huokuvaksi hotelliksi. Englantilainen lifestyleohjelma.
S15 E22 2. live. Suorat lähetykset jatkuvat loistokkaissa tunnelmissa. Nyt selvitetään loputkin semifinalistit! Jaksossa kilpailevat Artun ja Elastisen tiimien laulajat. Vaikuta lopputulokseen ja äänestä. Esiintymässä myös Jenni Vartiainen ja Samuli Putro! Kotimainen musiikkiohjelma.
S9 E3 Alkukankeutta Alkukankeutta. Puunkaato uhkaa aiheuttaa vaurioita Mijasissa, ravintolan avajaiskuhinassa syntyy pientä sekaannusta Mojacarissa, laskelmat yllättävät aidan pystyttäjät Mayennessä ja musiikkifestivaalien isännöinti käy kovasta työstä Toscanassa. Englantilainen realitysarja.
S12 E26 Hollyoaksin hymytär Hollyoaksin hymytär. Jakson illallisjulkkis on Hollyoaksissa näyttelevä Chelsee Healey. Hänen miesehdokkaansa hallitsevat paistinlastan käytön, eikä kenenkään keittiössä käy kömmähdyksiä. Kipinöitä sinkoilee vain ruokapöydän ääressä. Englantilainen realitysarja.
S5 E13 Kohti Superterassia osa 1 Finaali käynnistyy isolla yllätyksellä. Jaajo pistää jopa neuvonantajien päät pyörälle. On tapahtumarekkaa. On pizzakärryä. Tämä kaikki on vain pieni apu siihen mitä finalisteilta odotetaan. Kotimainen sarja.
The channel is currently not airing.
The channel is currently not airing.
S17 E12 Tissiäismuisto nimmareilla Tissiäismuisto nimmareilla. Marjo Niittyviita tinkaa jonglööraavan poikansa kanssa. Markku hitsaa metallitaidetta. Kotimainen realitysarja.
S17 E13 Noitamökki ja naakkaimuri Noitamökki ja naakkaimuri. Juontaja Rea Tallgren haluaa eroon epäpätevästä pöllöstään. Markku ja Eikka tuunaavat muovikanistereita. Kotimainen realitysarja.
S13 E16 Episode 16 Turistina töihin. Intialainen mies saapuu turistiviisumilla Australiaan, mutta hänen uskotaan tekevän laittomasti töitä. Perulaisnaisen positiivinen huumetesti saa tullin epäilemään, että naisella ei ole puhtaita jauhoja pussissaan. Australialainen realitysarja.
S13 E17 Episode 17 Tänä päivänä rajaa vartioidaan viimeisimpien teknologisten saavutuksien avustamina. Rajavartijoiden käytössä on niin biometrisiä skannereita, henkilöprofiilipankkeja kuin erilaisten kemikaalien tunnistuslaitteita. Tärkeintä rajavartijan työssä on kuitenkin tunnistaa kuka valehtelee ja kuka puhuu totta. Tässä sarjassa seurataan Australian rajavartijoita työssään. Jokaisessa jaksossa nähdään kolme erilaista rajatapausta.
S13 E18 Isoja lasteja Isoja lasteja. Aasiasta saapuneilla naisilla on paljon kiellettyä tavaraa isoissa matkalaukuissaan. Postikeskuksessa huumekoira Rusty pysäyttää kaksi Hollannista saapunutta lähetystä. Australialainen realitysarja.
S13 E19 Episode 19 Luvaton leipätyö. Hermostuneen oloinen mies palaa Kolumbiasta ja kertoilee elämästään ummet ja lammet. Yrittääkö hän salailla jotakin? Bioturvallisuusvirkailijat löytävät kilokaupalla tullaamatonta ruokaa, ja Adelaiden rajavirkailijat tekevät kotietsinnän mahdollisten laittomien työntekijöiden asumukseen. Australialainen realitysarja.
S8 E3 Kalifiksi kalifin paikalle Kalifiksi kalifin paikalle. Päälliköiden ratkaisut laittavat kuviot uusiksi ja altavastaajat nousevat uuteen asemaan. Rivejä järjestetään uusiksi ja päivä saa dramaattisen käänteen. Kotimainen realitysarja.
S8 E4 Salaiset koodit.
S9 E8 Britit tulevat Britit tulevat. Gordon vierailee brittiläisessä gastropubissa, mutta joutuu pettymään ruoan tasoon. Ravintolan englantilainen omistaja ei pysty osallistumaan ravintolansa toimintaan kokopäivätyönsä takia, eikä kukaan muu henkilökunnasta tunne brittiläistä ruokaa. Gordon viheltää pelin poikki ja tuo tarjolle aitoa brittisapuskaa. Amerikkalainen realitysarja.
S16 E4 Vaatemaailman innovaatiot Tässä ohjelmassa ladataan bisnesideat tiskille ja katsotaan, mikä konsepti ottaa tuulta alleen. Leijonan luolaan astuessaan kilpailijan täytyy vakuuttaa sijoittajat liikeideansa nerokkuudesta saadakseen projektille rahoitusta.
S1 Savotta Tulossa Nelonen Median kanavilla. Kotimainen ohjelma.
S1 Pawn Stars Harrisonien panttilainaamossa häärivät miehet kolmessa sukupolvessa. Isoisä Richard, poika Rick ja pojanpoika Corey pitävät putiikin pystyssä ja bisneksen kukoistavana. Peruspanttauksen lisäksi panttilainaamon tiskille tuodaan myyntiin mitä erikoisimpia artikkeleja. Tarkkasilmäiset puodinpitäjät erottavat romun aarteista ja käärivät harvinaisilla löydöillä dollarit kotiin. Amerikkalainen realitysarja.
S25 E34 Panttiparonit Jakso 34. Panttiparonit. Rickille tarjotaan kameraa, jolla on kuvattu Elvistä, ja hintapyyntö on sen mukainen. Kauppoja hierotaan myös John D. Rockefellerin allekirjoittamasta osakekirjasta. Chum tutustuu mahjongin ihmeelliseen maailmaan. Amerikkalainen realitysarja.
S5 E7 Lähitaistelu Lähitaistelu. Raaka taistelu ylivoimaista vihollista vastaan murtaa osan kokelaista. Eräät ajautuvat kohtalokkaaseen väittelyyn kouluttajien kanssa eikä rangaistukselta vältytä. Kotimainen realityohjelma. (42') Ohjelmatekstitys.
Seikkailukomedia erakoituneesta kirjailijasta (Sandra Bullock), joka päätyy vastentahtoisesti mukaan vaaralliselle tutkimusretkelle. Kirjojen kansikuvamalli haluaa todistaa olevansa roolihahmonsa veroinen ja päättää lähteä pelastamaan kirjailijaneidon pulasta. Pääosissa: Sandra Bullock, Channing Tatum, Daniel Radcliffe, ' Joy Randolph, Brad Pitt. Ohjaus: Aron Nee, Adam Nee.
S1 E3 What is really going on? Mistä todella on kyse?. Kolmiosaisen Trump-dokumentin päätösjaksossa yritetään kaivautua Trumpin ajattelun pohjamutiin ja selvittää lopullisesti, mistä koko kuviossa oikein on kysymys. Onko Trumpin äkkiväärä ulkopolitiikka tarkkaan hiottua strategiaa, oikukasta ylimielisyyttä vai dementoituvan vanhuksen hourailua? Englantilainen dokumenttisarja.
S9 E8 Britit tulevat Britit tulevat. Gordon vierailee brittiläisessä gastropubissa, mutta joutuu pettymään ruoan tasoon. Ravintolan englantilainen omistaja ei pysty osallistumaan ravintolansa toimintaan kokopäivätyönsä takia, eikä kukaan muu henkilökunnasta tunne brittiläistä ruokaa. Gordon viheltää pelin poikki ja tuo tarjolle aitoa brittisapuskaa. Amerikkalainen realitysarja.
S2 E4 Kampin ammuskelu Ruuhka-aikaan Helsingin keskustassa mies ampuu kolmea ihmistä. Onko Suomeen rantautunut uusi rikostyyppi?
S10 E6 Savoy Ya Later Stunt-mies Tony Angelon ja Lucky Costan juontamassa ohjelmassa Hod Rod Magazinen työntekijät rakentavat viimeisen päälle huikeita Hot Rod -autoja.
S12 E12 Alfa Romeo Alfasud Alfa Romeo Alfasud. Tavoitteenaan pelastaa ja kunnostaa maailman kuuluisimpia klassikkoautoja Mike ja Edd ottavat riskin ja avaavat korjaamoja Britanniassa ja - ensimmäistä kertaa - Yhdysvalloissa.
S9 E7 2018 Aston Martin Vantage vs. 2018 Audi R8 RWS Tässä sarjassa nopeus on valttia! Erilaiset kulkuneuvot ja kuljettajat kohtaavat starttiviivalla - mutta kuka tai mikä on nopein?
S9 E8 2018 Dodge Challenger Hellcat Widebody vs. 2018 Chevrolet Camaro ZL1 Tässä sarjassa nopeus on valttia! Erilaiset kulkuneuvot ja kuljettajat kohtaavat starttiviivalla - mutta kuka tai mikä on nopein?
S5 E7 Return To Trenton High School Salvage Dawgs -porukka vierailee purkutuomion alaisissa rakennuksissa pelastaakseen merkittävät palaset Amerikan historiasta ennen niiden tuhoamista.
S5 E8 Reed Creek Mill Salvage Dawgs -porukka vierailee purkutuomion alaisissa rakennuksissa pelastaakseen merkittävät palaset Amerikan historiasta ennen niiden tuhoamista.
S10 E11 The Real Goonies Treasure Dokumenttisarjassa tutkimusmatkailija ja tv-kasvo Josh Gates kiertää maailmalla historiallisten myyttien ja mysteerien perässä.
S10 E12 The Nazi's Lost Super Sub Josh sukeltaa Itämeren jäisiin vesiin etsimään vallankumouksellista natsien sukellusvenettä: V-80:tä. Hitler määräsi V-80:n upotettavaksi, jotta sen salaisuudet eivät paljastuisi liittoutuneille.
S1 Salatut ufokohtaamiset Vasta julkaistut, avaruusolioiden kohtaamisista kertovat asiakirjat paljastavat järkyttäviä Yhdysvaltain hallituksen vuosikymmeniä salaamia asioita. Mitä avaruusoliot haluavat?
S8 E1 Chasing Waterfalls Uusi kausi: Dustin Hurt ja työryhmä pistävät kaiken likoon ja aloittavat kaikkien aikojen uskaliaimman ja vaikeimman kauteensa Alaskan lahdilla.
S2 E1 Ruby Fever Alkaa uusintana. Grönlannin jääpeitteiden alla on enemmän mineraaleja kuin vaikkapa Saudi-Arabiassa. Maapinnan syövereissä on hurjat määrät niin kultaa, hopeaa, platinaa, safiireja kuin rubiinejakin unohtamatta öljyä ja maakaasua. Kaivotyölaiset kamppailevat karuissa olosuhteissa kylmyyttä vastaan tavoitteenaan päästä käsiksi satumaisiin luonnonrikkauksiin. in vaikkapa Saudi-Arabiassa. Maapinnan syövereissä on hurjat määrät niin kultaa, hopeaa, platinaa, safiireja kuin rubiinejakin unohtamatta öljyä ja maakaasua. Kaivotyölaiset kamppailevat karuissa olosuhteissa kylmyyttä vastaan tavoitteenaan päästä käsiksi satumaisiin luonnonrikkauksiin.
Stanley Ipkiss elää tylsää ja yksitoikkoista elämää. Hänen pomonsa pankissa huutaa ja kiljuu hänelle ja hänen ainoa ystävänsä on pikkuinen rakki. Mutta kaikki muuttuu, kun hän löytää maagisen Naamion. Se antaa hänelle superominaisuuksia, joista Teräsmies olisi kryptoniitin vihreänä kateudesta. Kuin tornado hän tekee selvää jälkeä komentelijoista, pomosta ja hengenvaarallisista konnista. Ja kaiken kukkuraksi hän tietenkin voittaa unelmiensa naisen sydämen.
S14 E7 Respect Your Elderberries Mark ja Digger pistävät Amandan ja Kellyn etsimään myrkkymarjoja, joista tehdään juotavaksi sopivaa viinaa. Tickle tekee.
S2 E13 Astronautti Mike Massimino tutkii, millaisia salaisuuksia avaruus kätkee sisäänsä ja löytyykö elämää maapallon ulkopuolelta.
S1 E6 The Hollywood Conspiracy Some think the waving US flag on the moon proves that Nasa faked the lunar landing, and experts' quest for the truth leads to some of Hollywood's biggest names.
S5 E3 Legend of King Midas Tarina kuningas Midaksen kultaisesta kosketuksesta on yksi kreikkalaisen mytologian kuuluisia myyttejä. Muinaisia kumpareita tutkitaan nyt tarkoilla arkeologisilla metodeilla.
S2 E7 Ant löytää 1929-vuosimallin Austin 7:n, jossa on jarruvikoja, huonot valot ja yllätysvika. Taloremontin valmistumisen takaraja alkaa häämöttää.
Christian Wolff on matematiikkanero ja freelancekirjanpitäjä, joka tulee paremmin toimeen numeroiden kuin ihmisten kanssa. Christian työskentelee maailman vaarallisimmille rikollisille, mutta kun valtiovarainministeriön rikostorjuntayksikkö alkaa päästä hänen jäljilleen, hän ottaa vastaan laillisen asiakkaan. Christianin laittaessa tilejä kuntoon uhriluku alkaa kasvaa.
Eläkkeellä olevat lentäjät pääsevät toteuttamaan unelmansa avaruuslennosta. Vain he ymmärtävät vanhentunutta teknologiaa, jota maapalloa uhkaava venäläinen satelliitti on pullollaan. 125 min. Ohjaus: Clint Eastwood. Pääosissa: Clint Eastwood, Donald Sutherland ja James Garner.
The channel is currently not airing.
S1 BUU-klubben BUU-tornin syövereissä sijaitsee pieni, salainen elokuvateatteri. Siellä järjestelijähiiret näyttävät lastenohjelmia hiirille ja ihmisille. Tässä ohjelmassa seikkailevat ensin juontajat, ja sen jälkeen nähdään muita lastenohjelmia.
S2026 E64 Torstai.2026 BUU-tornin syövereissä sijaitsee pieni, salainen elokuvateatteri. Siellä järjestelijähiiret näyttävät lastenohjelmia hiirille ja ihmisille. Tässä ohjelmassa seikkailevat ensin juontajat, ja sen jälkeen nähdään muita lastenohjelmia.
S6 E13 Voima ja yleiskunto Jumppaa SVT:n kotitreeneissä! Liikunta-asiantuntija Sofia Åhman antaa vinkkejä liikuntamuodoista, joita voi harjoittaa kotona. Ei suomenkielistä tekstitystä.
S1 E1 Absurdi määrä vaatteita Ann-Sofie Hulténin vaatekaappi on täynnä pinkkiä, eri kuoseja ja paljetteja, mutta lopulta 41-vuotias lähihoitaja valitsee ylleen aina oloasun. Ann-Sofie on laihtunut 25 kiloa ja on epävarma sekä kehostaan että tyylistään. Saavatko stylistit Julie Blichfeld ja Andrés Artiles Jerrik kohotettua Ann-Sofien itsetuntoa ja luotua hänelle omalta tuntuvan uuden tyylin? Viime kädessä Ann-Sofie itse ratkaisee, kumpi asiantuntijoista onnistuu paremmin.
S1 E2 Ensitreffit Ensimmäiset askeleet deittailun maailmassa tuntuvat turvatummilta, kun rinnalla on ystävä. Lee ottaa Mattiasin mukaan etelään suuntautuvalle roadtripille, jotta deittailussa päästäisiin vihdoin vauhtiin. Matkaileva kaksikko yrittää ehtiä vähintäänkin kaksille treffeille. Mutta kuinka toimitaan, jos ei ole deittaillut 18 vuoteen - ja saapuvatko deitit edes paikalle?
S3 E6 Avsnitt 6 Hillerstorpissa asuvat kaverukset Louise Sjögren ja Hanna Svensson saavat vastaansa mariestadilaiset ystävykset Henrik Larssonin ja Johan Gotthardssonin. Kumpi pareista tekee parempia löytöjä Ljusfallshammarin huutokaupassa? Ohjelman juontaa Sofia Rågenklint, ja tuomareina sekä tavaroiden arvon määrittelijöinä toimivat Maria Granström ja Mats Bergstrand. Ruotsalainen huutokauppasarja.
S2 E6 Pakolaisuudesta ja väkivallasta uuteen elämään pappina Iranilainen Annahita pakeni ensin sotaa kuoleva vastasyntynyt matkalaukussaan. Myöhemmin hän pakeni väkivaltaista miestään. 48-vuotiaana Annahita luopui työstään ompelijana ja on nyt Ruotsin kirkon pappi.
S1 Olen niin yksinäinen Tule kahville, Roland sanoo. Sinun ei tarvitse viipyä pitkään, viisi minuuttiakin riittää. Toimittaja: Hanna Klingenberg, 2016.
Miten eläisit elämäsi, jos saisit uuden mahdollisuuden? Nerokas nuori fyysikko Henrik ja tämän opiskelutoverit kehittävät loputtomasti puhdasta energiaa tuottavan fuusioreaktorin, joka voisi pelastaa maapallon ympäristökatastrofilta. Reaktori valjastetaan kuitenkin kaupalliseen käyttöön, minkä seuraukset maapallolle ja yhteiskunnalle ovat tuhoisat. Vuonna 2064 maailma on ilmastonmuutoksen runtelema. YK:n toimesta onnistutaan kehittämään aikamatkustuksen muoto, jolla ihmisen muistot ja persoona voidaan palauttaa syntymän hetkeen. Henrik lähetetään takaisin menneisyyteen, pyrkimyksenä estää katastrofin eskaloituminen ennen kuin on liian myöhäistä. Jotakin menee kuitenkin vikaan, ja Henrik joutuu aloittamaan tehtävänsä varsin erilaisista lähtökohdista, joihin on tottunut. Alkaa kilpajuoksu aikaa ja omaa itseään vastaan.
Heinähattu, Vilttitossu ja kana on riemukas koko perheen elokuva ystävyydestä ja kanoista. Heinähattu aloittaa kesäloman sulkapalloleirillä, jossa seikkailee myös karkuteillä oleva Cynthia-kana. Vilttitossu taas saa uuden ystävän, Anitan, joka kaikkien yllätykseksi onkin kana.
Vuoden 2025 parhaan lyhytelokuvan Jussi-palkinnon voitti Veera Lamminpään animaatio Mereneläviä. Supermarketin sulkemisaika lähestyy ja viimeiset asiakkaat jonottavat vuoroaan kalatiskillä. Piinallinen odotus tarjoaa tilaisuuden eksistentiaaliseen pohdintaan ja pieneen lauluun.
Virolainen laulaja Georg Ots (1920 - 1975) loi legendaarisen maineen Virossa, Suomessa ja Neuvostoliitossa. Taiteilijan ohjelmisto koostui ooppera-, musikaali- ja elokuvamusiikista sekä kolmen maan iskelmistä, joiden tulkinnat ovat osa kansallista muistia. Ots itse oli vaatimaton, mutta samalla ristiriitainen persoona. Dokumentissa Georg Otsia muistelevat virolaiset, suomalaiset ja venäläiset kollegat.
S1 Ann-Christin Antell, Pauli Jokinen ja yllätyskirjailija Ann-Christin Antellin Kätketty tähti -viihderomaanissa 1910-luvun nuori nainen haluaa tähtitieteilijäksi. Pauli Jokisen dekkarissa Punainen leski on kaksoisagentteja ja filmitähtiä. Kuka on jakson mysteerikirjailija?
S1 Kaija Koo ja Lauri Haav - miten tullaan supertähdeksi? Aikamme pienet ja suuret kysymykset kulttuurin kautta. Juontajina Iida Rauhalammi ja Tuukka Pasanen, kylässä kiinnostavimmat vieraat ja pöydällä ajankohtaiset puheenaiheet kulttuurista ja sen ympäriltä. Keskiviikkoisin klo 20 Yle TV1 ja Areena.
S1 E3 Parvet Näyttelijät kehittämässä omaa hahmoaan Näyttelijät kertovat oman hahmonsa luomisesta poikkeuksellisella, yhteisöllisellä työskentelytavalla toteutetussa elokuvassa.
S7 Pesä pääskysille ja akvarellimaalausta Biologi Niclas Fritzén näyttää Elinille, kuinka pääskyille rakennetaan ikipesiä betonista. Nicke puolestaan lähtee Merenkurkun luonnonperintökohteeseen lintuharrastaja Ari Lähteenpään kanssa. Camilla maalaa unenomaisia akvarelleja.
S2026 Yle Nyheter TV-nytt.2026 Viimeisimmät uutiset, uutisanalyysit ja reportaasit ruotsinkieliseltä rannikkoseudulta, muualta Suomesta ja maailmalta.
S1 E21 Minä ja varjoni Sunnuntait ovat superkivoja, koska silloin Sonialla, Hugolla, Mialla, äidillä, isällä ja mummolla on hyvin aikaa touhuta mukavia asioita, sekä perheen kesken että ystävien kanssa.
S2 E26 Dinosta tulee äiti Päivän leikissä osallistujien on puhallettava pöytätennispalloja maaliin. Dino löytää hieman erilaisen pallon ja päätyy pian pallon äidiksi.
S2 Lentokoulu Do aikoo mennä lentokouluun, mutta häntä alkaa hermostuttaa, kun hän kuulee, että Re ja Mi eivät aio osallistua. Onneksi sentään pikku tipuset ovat paikalla.
S1 E9 Synttärit Lekis ja Dagis ovat töissä päiväkodissa, mutta mitä he mahtavat tehdä henkilökunnan kahvihuoneessa silloin kun lapset eivät näe? Absurdin huumorin keinoin toteutettu pienimpien sarja kertoo päivittäisten pulmien ratkaisemisesta, ruumiintoimintoja unohtamatta.
S1 E1 Skånelainen unelma Karibiasta Pernilla ja Henrik haluavat muuttaa pienen skånelaisen maatilansa karibialaiseksi lomaparatiisiksi, missä on uima-allas, ulkokeittiö ja lämmin tunnelma. Kaiken on myös tapahduttava nopeasti, sillä pari juhlii vain muutaman kuukauden päästä kymmenvuotishääpäiväänsä - tietenkin uudessa puutarhassaan!
S2026 Yle Nyheter TV-nytt.2026 Viimeisimmät uutiset, uutisanalyysit ja reportaasit ruotsinkieliseltä rannikkoseudulta, muualta Suomesta ja maailmalta.
S1 E30 Urheilu-uutisia.
S8 Urheiluelämää Kun paine rinnassa kävi sietämättömäksi, yleisurheilija Eljas Aalto tajusi kärsivänsä siitä, mistä kaikkia urheilijoita varoitetaan: sydänlihastulehduksesta. Koska Aallolla ei ollut kuumetta, hän oli jatkanut harjoittelua ja kilpailemista nuhasta ja kurkkukivusta huolimatta.
S2 E2 Reilua peliä Päivä golfkentällä ruokakriitikon kanssa luo henkilökunnalle paineita. Flemming näyttää Emmalle, kuinka hankalia asiakkaita käsitellään.
S2 E1 Randersin Picasso Kenneth Rasmussen luo taidetta neulepuikoilla ja virkkuukoukuilla. Hän saa kutsun asettaa teoksiaan näytteille taidemuseo Arkeniin - paikkaan, jossa yleensä on esillä Picasson ja Van Goghin kaltaisia nimiä. Kennethillä ja hänen kollegoillaan tanskalaisessa Bifrost-taidekoulussa on erilaisia toimintarajoitteita, mutta se ei estä häntä tekemästä 12 × 3 metrin linoleikkauksia. Kollega Mathias Iversen haaveilee taidematkasta Japaniin.
S1 E1 Nyt mennään! Nuori juristi Tilde aloittaa työnsä Matsson & Moradin lakitoimistossa ja päätyy suoraan keskelle otsikoiden takaista todellisuutta päästessään Ruotsin eturivin asianajajan Kalle Matssonin oppiin. Samaan aikaan Sasha Moradi hoitaa paljon mediahuomiota saanutta seksuaalirikostapausta, joka muuttuu henkilökohtaiseksi. Oscar tekee parhaansa kiivetäkseen hierarkiassa, mutta joutuu pian syviin vesiin. Koko maa järkyttyy, kun pahamaineinen jengijohtaja Amir Ibrahim pidätetään. Mikä toimisto saa tehtäväkseen puolustaa häntä?
S1 E6 Valvontakamerat Tuhannet valvontakamerakuvat 18-vuotiaan pojan katoamisyöltä on käytävä uudestaan läpi. Saadaanko lopultakin vastaus siihen, mitä Odinille tapahtui?
The channel is currently not airing.
S8 E5 Jenni ja Aleksi Jennin ja Aleksin suhde sai alkunsa deittisovelluksessa, Aleksin vielä ollessa edellisessä, joskin jo hiipuvassa suhteessaan. Perhe elää arkeaan käärmeiden keskellä, sillä Aleksi harrastaa matelijoita.
S3 E5 New Faces Kuvanveistäjä Nick yrittää entisöidä harvinaisen kansanhistoriallisen esineen. Nahan entisöijä Martin saa antiikkisen ranskalaisen luksusmatkalaukun.
S10 E11 Jakso 11 Jäämeren äärellä, isojen asioiden äärellä. Juhani Henrikssonin johtama Arktiset Vedet-retkikunta Pohjois-Norjassa. Matkassa mukana norjalainen kalanainen Regine Emilie Mathiesen ja poppamies Marko Suksi. Ohjelmasarja juhlii tällä kaudella 10:n vuoden mittaista taivaltaan.
S10 E12 Kausi 10 Jakso 12 Kaukaisella Pohjois-Norjan saarella - arktisilla vesillä. Juhani Henrikssonin johtama retkikunta Skarsvågin vesillä, Nordkappin maisemissa. Matkassa mukana norjalainen kalanainen Regine Emilie Mathiesen ja poppamies Marko Suksi. Ohjelmasarja juhlii tällä kaudella 10:n vuoden mittaista taivaltaan.
S2 E3 The Hunt For A Pacific Coast Island In Two States Asunnon metsästäjät trooppisella otteella! Sarja seuraa onnekkaita ostajia, jotka eivät etsi vain taloa vaan parasta pakopaikkaa - omaa yksityistä saarta!
S246 E2 How I Feel About Vinyl Siding Medium: Asunnon ostaminen ei ole helppoa, varsinkaan silloin, kun kaupat tehdään ulkomailla. Sarjassa seurataan asunnonvälittäjien ja asiakkaiden kintereillä ympäri maailmaa.
S246 E3 Medium: Asunnon ostaminen ei ole helppoa, varsinkaan silloin, kun kaupat tehdään ulkomailla. Sarjassa seurataan asunnonvälittäjien ja asiakkaiden kintereillä ympäri maailmaa.
S11 E14 Overhaul on the Upper Narrows Rakentaja Chase Morrill sekä hänen sisarensa ja lankonsa pelastavat Mainen syviin metsiin unohtuneita mökkejä ja antavat niille muodonmuutoksen.
S8 E5 Jenni ja Aleksi Jennin ja Aleksin suhde sai alkunsa deittisovelluksessa, Aleksin vielä ollessa edellisessä, joskin jo hiipuvassa suhteessaan. Perhe elää arkeaan käärmeiden keskellä, sillä Aleksi harrastaa matelijoita.
S1 12.04.2026 08:50 Suora lähetys. Selostajina Hannu-Pekka Hänninen ja Julius Vauhkonen.
S11 E1 Kausi 11 Jakso 1 UUSI KAUSI Arktisten vesien uusi kausi on täynnä lunta, jäätä ja kuumaa tunnelmaa! Norjan Finnamarkista löytyy kevät-talven paratiisi ja parhaat kalapaikat. Juhani Henrikssonin luotsaamassa retkikunnassa mukana mm. Finnmarkin legenda Mollis-Piera, norjalainen kalastajanainen Regine ja arktinen kokki Toni.
S2 E11 Paikalliset porot Kolmikko oppii saaren arkea ryhtyessään vuohipaimeniksi Gran Canarian ylängöille. Työ on rankkaa, maisemat hurjat ja vauhtia riittää – eikä tämä todellakaan ole rantalomaa.
S2 E12 Salaisuuksienn sammio Kielimuuri ei estä oppimista, kun kolmikko harjoittelee vuohien lypsämistä ja juuston valmistusta paikallisten opissa. Päivä on tahmea, äänekäs ja täynnä yllätyksiä sekä uusia, karvaisia tuttavuuksia.
S1 E5 Vakava polkupyöräonnettomuus Triathlonisti on törmännyt toiseen pyöräilijään. Hän saapuu ensiapuun useita viiltohaavoja päässään ja hänellä on vain vähän muistoja onnettomuudesta.
Kymmenen vuoden Harry Potter -saaga saa päätöksensä. Eeppisessä loppuhuipennuksessa taistelu velhomaailman hyvien ja pahojen voimien välillä kärjistyy avoimeksi sodaksi. Kun panokset ovat korkeammalla kuin koskaan, kukaan ei ole turvassa. Ja juuri Harry saattaa joutua tekemään äärimmäisen uhrauksen dramaattisessa viimeisessä taistelussa Voldemortia vastaan. Kaikki päättyy tähän. 134 min. Ohjaus: David Yates. Pääosissa: Daniel Radcliffe, Rupert Grint ja Emma Watson.
S8 E5 Jenni ja Aleksi Jennin ja Aleksin suhde sai alkunsa deittisovelluksessa, Aleksin vielä ollessa edellisessä, joskin jo hiipuvassa suhteessaan. Perhe elää arkeaan käärmeiden keskellä, sillä Aleksi harrastaa matelijoita.
S3 E11 Vieläkö Saksaa? Jeopadyn viimeisessä semifinaalissa oikeita kysymyksiä etsivät Iikka Forss, Essi Hellen ja Antti Tuomas Heikkinen. Voittaja etenee Jeopardy-finaaliin.
S3 E12 Hobby hobby Jeopadyn viimeisessä semifinaalissa oikeita kysymyksiä etsivät Iikka Forss, Essi Hellen ja Antti Tuomas Heikkinen. Voittaja etenee Jeopardy-finaaliin.
S2 E11 Paikalliset porot Kolmikko oppii saaren arkea ryhtyessään vuohipaimeniksi Gran Canarian ylängöille. Työ on rankkaa, maisemat hurjat ja vauhtia riittää – eikä tämä todellakaan ole rantalomaa.
S2 E12 Salaisuuksienn sammio Kielimuuri ei estä oppimista, kun kolmikko harjoittelee vuohien lypsämistä ja juuston valmistusta paikallisten opissa. Päivä on tahmea, äänekäs ja täynnä yllätyksiä sekä uusia, karvaisia tuttavuuksia.
Pankkivirkailija Andy Dufresne tuomitaan murhasta elinkautiseen vankeuteen ja hänet passitetaan Shawshankin pahamaineiseen vankilaan. 136 min. Ohjaus: Frank Darabont. Pääosissa: Clancy Brown, Tim Robbins ja Morgan Freeman.
Stanley Ipkiss elää tylsää ja yksitoikkoista elämää. Hänen pomonsa pankissa huutaa ja kiljuu hänelle ja hänen ainoa ystävänsä on pikkuinen rakki. Mutta kaikki muuttuu, kun hän löytää maagisen Naamion. Se antaa hänelle superominaisuuksia, joista Teräsmies olisi kryptoniitin vihreänä kateudesta. Kuin tornado hän tekee selvää jälkeä komentelijoista, pomosta ja hengenvaarallisista konnista. Ja kaiken kukkuraksi hän tietenkin voittaa unelmiensa naisen sydämen.
S3 E8 Pride In Each Other Tällä kertaa Say Yes to the Dress -hääsarjassa etsitään elämän ainutkertaisinta asua Irlannin meren rannalla Lancashiren rannalla, Luoteis-Englannissa.
S2 E21 Say yes to the Dress UK Suosikkisarjan brittiversiossa essexiläisen morsiupukuliike Confetti & Lacen asiantuntijat opastavat vaativia morsiamia täydellisen hääpuvun löytämisessä.
S11 E3 Logo-a-Gogo 12 nuorta leipuria, joilla on aloittelevat yritykset ja suuria unelmia! Duff Goldman ja Valerie Bertinelli laittavat heidän leipomistaidot ja liiketoimintaosaamisensa koetukselle selvittääkseen kuka ansaistee voittaa 25 000 dollarin palkinnon!
S2 E13 Papa Was A Rolling Stone Sarja seuraa teinivanhempien elämää. Koska nuoret ovat täysin valmistautumattomia uuteen rooliinsa vanhempina, heidän omien vanhempiensa on otettava ohjat käsiinsä. Luvassa on niin itkua kuin onnen hetkiä, kun teinivanhemmat tekevät tärkeitä päätöksiä tulevaisuutensa suhteen ja yrittävät samalla huolehtia suhteistaan.
S2 E22 Say yes to the Dress UK Suosikkisarjan brittiversiossa essexiläisen morsiupukuliike Confetti & Lacen asiantuntijat opastavat vaativia morsiamia täydellisen hääpuvun löytämisessä.
S2 E2 Changes Are In Flipping Order Kiinteistövoimapari Tarek ja Heather El Moussan perhe kasvaa häiden jälkeen ja samalla he haluavat laajentaa liiketoimintaansa ja tehdä yhä isompia remontteja suuremmalla voitolla.
S2 E14 Tell All Sarja seuraa teinivanhempien elämää. Koska nuoret ovat täysin valmistautumattomia uuteen rooliinsa vanhempina, heidän omien vanhempiensa on otettava ohjat käsiinsä. Luvassa on niin itkua kuin onnen hetkiä, kun teinivanhemmat tekevät tärkeitä päätöksiä tulevaisuutensa suhteen ja yrittävät samalla huolehtia suhteistaan.
S5 E4 Take A Chance Amber tekee taloudellisen päätöksen Danielin selän takana. Aryannan ensimmäinen kerta deittailumaailmassa päättyy pettymykseen.
S1 E1 Etärakkautta Tapaamme ruotsalaisia, jotka ovat rakastuneet ulkomaalaiseen. Nyt kumppani aikoo muuttaa Ruotsiin rakkauden vuoksi ja he alkavat rakentaa yhteistä elämää. Kestääkö rakkaus suuresta muutoksesta ja kulttuurishokista huolimatta? Voi olla haastavaa olla rakastunut ja kaukana toisesta, eikä pandemia auta asiaa. Tapaamme mm. Tonyn, josta on tullut etäisä ja Sandran joka suunnittelee häitään Tansaniassa. Göteborgissa Isabella odottaa innokkaasti Andreaan. Alkaa uusintana.
S2 E6 Feelings Can Change Overnight Robert kamppailee Asselin ja hänen perheensä välisen kuilun syventyessä. Kadie riitelee perheensä kanssa ja Rebekah pelkää toistavansa virheitään.
S1 E1 Episode 1 Alkaa uusintana. Professori Mirosław Ząbek oli puolalainen neurokirurgian pioneeri. Hänen vallankumouksellinen menetelmänsä muuttaa nyt dramaattisesti monien potilaiden elämää.
S1 E2 Love Stinks Helluntalaissaarnaajan poika Kris totuttelee ajatukseen, ettei perhe hyväksy hänen muslimityttöystävänsä uskontoa. Laurie käy peruukkikaupassa.
S1 E16 Episode 16 Riittääkö hiihto ja hellyys yhdistämään Anssin ja Jannen pitkästä välimatkasta huolimatta? Onnistuuko Kasper lumoamaan Vilman lähes hypnoosiin? Kuka vastaa kyllä, ja kuka ei.
S14 E5 Come on in, Grandma! Morsiuspukuliikkeen asiantuntijat opastavat vaativia morsiamia täydellisen hääpuvun löytämisessä. Kun se löytyy, se on saatava hinnalla millä hyvänsä.
S8 E15 Elise on poissa tolaltaan, koska Josh on jättänyt hänet yksin. Birkan ja Michal joutuvat riitaan. Emma vierailee entisen poikaystävänsä luona. Lisa tapaa Danielin setän. Trishan perhe painostaa Rickiä.
S8 E15 Sarjassa seurataan neljää amerikkalaista, jotka ovat etsineet elämänsä rakkautta netistä ja matkustavat nyt ulkomaille kohdatakseen potentiaalisen sielunkumppaninsa ensimmäistä kertaa kasvokkain. Osoittautuvatko kulttuurien väliset erot liian suuriksi vai löytyykö yhteinen sävel?
S5 E5 The Art of Micro-Cheating Jamal ja Josh luovat Kimille uuden tyylin. Cortney on murheen murtama, kun hän saa tietää Coltin salaisuuden. Sophien ja Lizin ystävyys on vaarassa.
S5 E5 Between The Sheets: The Art Of Microcheating Sophie, Liz ja Pedro kertovat, mitä todella tapahtui heidän riitansa aikana DR:ssä. Porukka ei voi uskoa, mitä Cortneylle ja Coltille tapahtuu.
S1 E9 The Girl in a Love Square Tiffany jää bussin alle, eikä Chantel anna asian olla, ja Cortney liikuttuu Coltin yllättävästä uutisesta.
S1 E10 Nurse Bumpy Head Bryanin pään kolhut hämmentävät lääkäreitä. Chalamar vihaa rintansa kyhmyä. Tohtori Lee ja tohtori Lyndsey auttavat yhdessä Deviä saamaan takaisin bikinikroppansa ja itseluottamuksensa.
S1 E1 The Lipoma Whisperer Supersuositun Tohtori Paise -sarjan spin offissa käydään läpi ikimuistoisimpia sarjassa nähtyjä tapauksia sekä selvitetään, mitä potilaille kuuluu elämän mullistaneen operaation jälkeen.
S5 E5 The Art of Micro-Cheating Jamal ja Josh luovat Kimille uuden tyylin. Cortney on murheen murtama, kun hän saa tietää Coltin salaisuuden. Sophien ja Lizin ystävyys on vaarassa.
S1 E3 Land Rover Discovery Ralph Hosier johtaa kahtaa autoharrastajien joukkuetta insinööritaidon kokeessa ammattikuski Shane Lynchin superautoa vastaan. Tällä kertaa vastassa on ikoninen Land Rover Discovery ylämäkiajon testissä. Tiimit tarvitsevat kekseliäisyyttä ja mielikuvitusta voittaakseen täysiverisen huippuauton.
S1 E45 Megastructures: Icebreaker Mukaansatempaavien CGI-animaatioiden, ainutlaatuisen pääsyn kulissien taakse pitkin Eurooppaa ja äärimmäisten säätutkimuskohtausten avulla Jättimäiset rakennusurakat: Jäänmurtaja vie sinut uskomattoman haasteen ytimeen eli tutustumaan maailman innovatiivisimman jäänmurtajan sekä arktisen tutkimusaluksen että kiertävän tieteellisen laboratorion rakentamiseen.
S1 E1 New Beginnings Richard avaa klassikkoautojen entisöintipajan, mutta uuden yrityksen johtaminen ei täysin vastaa hänen odotuksiaan. Hän ottaa perheensä mukaan liiketoiminnan edistämiseen.
S1 E5 Boat Full of Blow Mayagüezin ilma- ja merivartijat pysäyttävät Dominikaanisesta tasavallasta tulevia salakuljettajia, joilla on mukanaan yli 60 miljoonan dollarin arvosta kokaiinia. Fajardossa agentit tutkivat venettä, jonka epäillään salakuljettaneen kokaiinia St. Thomasista Puerto Ricoon. Yhdysvaltain Neitsytsaarilla agentit etsivät uponnutta alusta, jonka uskotaan kuljettaneen huumekauppiaille kuuluvaa käteistä.
S1 E7 Palava talo Jokainen virheellinen yhteydenotto hätäkeskukseen voi viivästyttää oikean avuntarvitsijan palvelua. Keski-Uudenmaan pelastuslaitos savusukeltaa palavaan taloon. Itä-Uudenmaan poliisi selvittelee tappelua.
S6 E8 Bobby Bones and Caitlin Parker in the Sierra Nevada Ensi kertaa RUNNING WILDIN historiassa Bear vie radio- ja televisiokasvo Bobby Bonesin toista kertaa erämaahan, tällä kertaa tämän kihlatun, Caitlin Parkerin, kanssa. Bear koettelee paria itäisen Sierra Nevadan erämaassa, jossa jäljitetään hengenvaarallisia vuorileijonia, lasketaan huimaavan korkeita hiekkakivijyrkänteitä, metsästetään ruokaa jään peittämien vesiputousten alta ja saadaan tietää, mitä erämaa voi opettaa rakkaudesta ja sen kestävyydestä.
S1 E3 Minty Cheesy Taffy Tässä Food Factory USA -jaksossa: Harhaanjohtavan niminen Shriver's Salt Water Taffy ei ole muuttunut yli vuosisataan. 700 ranskalaista alppivuohta auttaa tekemään Coach Farmin juustoa. Niillä on yllättävä yhteys ylellisiin käsilaukkuihin. Massachusettsilainen tehdas tuottaa lähes miljoona Haviland Thin Mints -minttua yhdessä erässä.
S1 E4 Fishy Nutty Soda Jokainen herkullinen Food Factory USA:n jakso tarjoilee kolmea maan kaikkien aikojen herkkuista. Hampurilaisia, suklaakastiketta, salsaa, olutta ja kaikkea muuta. Nyt lähdemme villille matkalle artisaanikeittiöihin ja valtaviin massatuotantolaitoksiin.

S1 E3 Germany Uskomaton ilmateitse tehtävä matka Saksan yli paljastaa kaupungin kokoisen tehtaan, satulinnan ja suurimman maa-ajoneuvon koko maailmassa.
S1 E3 Germany Uskomaton ilmateitse tehtävä matka Saksan yli paljastaa kaupungin kokoisen tehtaan, satulinnan ja suurimman maa-ajoneuvon koko maailmassa.
S1 E1 The Netherlands Uskomaton matka ilmojen halki yli Alankomaiden. Ohjelmassa nähdään vanhoja tuulimyllyjä, futuristisia kasvihuoneita ja maailman suurin kokko.
S1 E1 The Netherlands Uskomaton matka ilmojen halki yli Alankomaiden. Ohjelmassa nähdään vanhoja tuulimyllyjä, futuristisia kasvihuoneita ja maailman suurin kokko.
S1 E2 Army of the Afterlife National Geographicin seikkailija, Albert Lin, käyttää digitaalisia huippulaitteita paljastaakseen muinaisia sivilisaatioita. Hän matkaa ympäri Aasiaa: Kiinan ensimmäisen keisarin haudoilta Mongolian kielletylle vyöhykkeelle etsimään Tšingis-kaanin hautaa. Nan Madolissa, Mikronesiassa, hän löytää korkealta louhoksen, joka todennäköisesti tuotti Saudeleur-dynastian basalttikivivaltakunnan kivet.

S1 E4 Fight's On! Kun kokelaat siirtyvät toiseen ja haastavimpaan vaiheeseen ilmataistelussa, panoksena on kaikki. Puolustava ilmataistelu edellyttää dynaamisia liikkeitä, joilla vältetään taisteluissa kovettuneiden ohjaajien ampumat. Fyysinen rasitus osoittautuu liian suureksi yhdelle opiskelijalle ja toinen kärsii itseluottamuksen kriisistä, kun menneet epäonnistumiset palaavat kummittelemaan.

S1 E10 A Cat On The Runway And A Runway Dress Lentoaseman työntekijät yrittävät löytää kissan, joka karkasi kiitoradalle laskeutumisen yhteydessä. Löytötavaratoimisto yrittää palauttaa matkustajille kaatunutta sotilasta kunnioittavat muistokorut, ikonista heavy metal -yhtyettä kunnioittavan bobblehead-nuken ja laukun, joka sisältää henkilökohtaisen ”lelun”. Unclaimed Baggage -myymälä vastaanottaa jopa 19 000 dollarin arvoisen Fendi-mekon.

S24 E2 Running on Empty Air Tahoman lento 185, myöhäisillan rahtilento Memphisistä, on lähestymässä Cincinnatia. Vain muutaman kilometrin päässä lentokentältä – ja näköetäisyydellä kiitotieltä – kaksoispotkuriturbiinikone putoaa taivaalta golfkentälle. On selvää, että molemmat moottorit sammuivat ennen putoamista. Mysteeri vain syvenee, kun tutkijat huomaavat, että tankeissa oli vielä runsaasti polttoainetta.

S1 E2 Megastorms Ilmastonmuutos lämmittää merivesiä ja nostaa merenpinnan korkeutta, mikä aiheuttaa voimakkaampia hurrikaaneja. Tutkijoiden mukaan Saffir-Simpson -hurrikaaniskaalaan pitäisi lisätä kuudes kategoria.
S1 E6 Cold Ocean Killer Uusi sarja tarjoaa ainutlaatuisen näkökulman maailman hurjimpiin myrskyihin. Hurrikaanialueiden merillä työskentelevät ihmiset jakavat kokemuksensa. Sadat kamerat tallentavat materiaalia laivoihin, aluksiin ja öljynporauslauttoihin kiinnitettyinä. Kun myrsky lähestyy, olemme meren hurjuuden kokevien ihmisten keskellä, joka kulmasta. Heillä kaikilla on omat vastuksensa: lastit, aikataulut ja reitit. Vaakalaudalla ovat heidän työnsä, rahtinsa, välineensä... ja elämänsä. Kerromme heidän, myrskyjen silminnäkijöiden, uskomattomimmat tarinansa. Näemme, mitä heiltä vaatii tehdä työnsä luonnon armoilla. Yhdistämme ensikäden kokemukset tieteen faktoihin, analyyseihin ja satelliittipaikannukseen.
S1 E5 Typhoon Alley Uusi sarja tarjoaa ainutlaatuisen näkökulman maailman hurjimpiin myrskyihin. Hurrikaanialueiden merillä työskentelevät ihmiset jakavat kokemuksensa. Sadat kamerat tallentavat materiaalia laivoihin, aluksiin ja öljynporauslauttoihin kiinnitettyinä. Kun myrsky lähestyy, olemme meren hurjuuden kokevien ihmisten keskellä, joka kulmasta. Heillä kaikilla on omat vastuksensa: lastit, aikataulut ja reitit. Vaakalaudalla ovat heidän työnsä, rahtinsa, välineensä... ja elämänsä. Kerromme heidän, myrskyjen silminnäkijöiden, uskomattomimmat tarinansa. Näemme, mitä heiltä vaatii tehdä työnsä luonnon armoilla. Yhdistämme ensikäden kokemukset tieteen faktoihin, analyyseihin ja satelliittipaikannukseen.
S1 E1 Hurricane Dorian Uusi sarja tarjoaa ainutlaatuisen näkökulman maailman hurjimpiin myrskyihin. Hurrikaanialueiden merillä työskentelevät ihmiset jakavat kokemuksensa. Sadat kamerat tallentavat materiaalia laivoihin, aluksiin ja öljynporauslauttoihin kiinnitettyinä. Kun myrsky lähestyy, olemme meren hurjuuden kokevien ihmisten keskellä, joka kulmasta. Heillä kaikilla on omat vastuksensa: lastit, aikataulut ja reitit. Vaakalaudalla ovat heidän työnsä, rahtinsa, välineensä... ja elämänsä. Kerromme heidän, myrskyjen silminnäkijöiden, uskomattomimmat tarinansa. Näemme, mitä heiltä vaatii tehdä työnsä luonnon armoilla. Yhdistämme ensikäden kokemukset tieteen faktoihin, analyyseihin ja satelliittipaikannukseen.
S1 E3 Super Typhoon Terror Uusi sarja tarjoaa ainutlaatuisen näkökulman maailman hurjimpiin myrskyihin. Hurrikaanialueiden merillä työskentelevät ihmiset jakavat kokemuksensa. Sadat kamerat tallentavat materiaalia laivoihin, aluksiin ja öljynporauslauttoihin kiinnitettyinä. Kun myrsky lähestyy, olemme meren hurjuuden kokevien ihmisten keskellä, joka kulmasta. Heillä kaikilla on omat vastuksensa: lastit, aikataulut ja reitit. Vaakalaudalla ovat heidän työnsä, rahtinsa, välineensä... ja elämänsä. Kerromme heidän, myrskyjen silminnäkijöiden, uskomattomimmat tarinansa. Näemme, mitä heiltä vaatii tehdä työnsä luonnon armoilla. Yhdistämme ensikäden kokemukset tieteen faktoihin, analyyseihin ja satelliittipaikannukseen.
S1 E2 Gulf Storms Uusi sarja tarjoaa ainutlaatuisen näkökulman maailman hurjimpiin myrskyihin. Hurrikaanialueiden merillä työskentelevät ihmiset jakavat kokemuksensa. Sadat kamerat tallentavat materiaalia laivoihin, aluksiin ja öljynporauslauttoihin kiinnitettyinä. Kun myrsky lähestyy, olemme meren hurjuuden kokevien ihmisten keskellä, joka kulmasta. Heillä kaikilla on omat vastuksensa: lastit, aikataulut ja reitit. Vaakalaudalla ovat heidän työnsä, rahtinsa, välineensä... ja elämänsä. Kerromme heidän, myrskyjen silminnäkijöiden, uskomattomimmat tarinansa. Näemme, mitä heiltä vaatii tehdä työnsä luonnon armoilla. Yhdistämme ensikäden kokemukset tieteen faktoihin, analyyseihin ja satelliittipaikannukseen.
S1 E1 Hurricane Humberto Atlantin ja Karibian lämpimät vedet uhkaavat hirveää hurrikaania ja kesyttävät sen. Trooppinen syklooni muodostuu lähellä Bahaman saaria. Se suuntaa kohti Meksikonlahtea ja Floridaa. Se kääntyy kasvaessaan, jolloin itärannikko joutuu hälytystilaan. Kun hurrikaani Humberto kerää voimia 3. luokan myrskyksi, sen kaarimainen rata menee Bermudaa kohti. Näytämme, mitä 1 000 kameraamme sai kuvattua.
S2 E1 Surviving Sadonkorjuukausi lähestyy jälleen. Mutta se ei ole tämän viljelyvuoden suurin haaste. Brexitin seurauksena Ison-Britannian maanviljelijöiden tulevaisuus on epävarma, kun tuet katoavat eikä hallitus anna juurikaan tai ollenkaan ohjausta siitä, mihin keskittää ponnistelunsa. Ainoa varma asia on, että viljelijöiden on nyt monipuolistettava toimintaansa. Jeremy aikoo tehdä juuri niin. Iloisen Charlien avulla Jeremy hankkii pian lauman lehmiä, parven kanoja ja avaa paikan päälle ravintolan, jossa hän voi myydä Diddly Squatin omia tuotteita.
S24 E6 Cabin Chaos China Eastern Airlinesin lento 583 on yölennolla Pekingistä Los Angelesiin, kun se syöksyy ja nousee niin voimakkaasti, että kaksi matkustajaa kuolee ja 150 muuta loukkaantuu. Miehistö onnistuu suuntaamaan salaiseen Yhdysvaltain ilmavoimien tukikohtaan syrjäisellä Alaskan saarella. Tutkijat eivät löydä jälkiä turbulenssista, ja taivaalla tapahtuneen tappavan vuoristorata-ajelun syytä etsitään.
S1 E6 Last Chance On valmistujaisviikko. Jäljellä oleville opiskelijoille se tarkoittaa viimeistä tilaisuutta todistaa, että he ansaitsevat arvostetut hävittäjälentäjän siivet. Heidän tiellään seisoo enää jännittävä kaksintaistelu ohjaajaa vastaan. Aiemmat epäonnistumiset palaavat kummittelemaan yhtä opiskelijaa, kun taas toisen tulevaisuus hävittäjälentäjänä riippuu yhdestä lennosta komentavan upseerin kanssa.
Myrskyisät Suuret järvet ovat täynnä syvyyksiin ja aikaan vajonneita hylkyjä. Tutkimme uusilla tieteen keinoilla paljastettuja jännittäviä viime vuosikymmenen aikana Suurilla järvillä tehtyjä laivalöytöjä. Nämä uudet keinot myös mahdollistavat äskettäin löydettyjen hylkyjen tutkimisen ja nostamisen. Näihin lukeutuu salaperäinen ryhmä aluksia, joita ei ole nähty sitten vuoden 1914.
S1 E8 Detective Dorothy, Psychic Healer, Star Prophecy Kun poliisi joutui Yhdysvalloissa 1970-luvulla umpikujaan, se turvautui toisinaan epätavallisiin metodeihin. Dorothy Allison oli yksi johtavista ”meedioetsivistä”. João de Deus toi ympäri maailmaa kotoisin olevia new age -liikkeen seuraajia Brasiliaan parantavalla kosketuksellaan. Oliko hän todella pyhä mies? Juutalaiskomentaja Flavius Josephuksesta tuli Rooman hallitsemassa Juudeassa profeetta.
S24 E6 Cabin Chaos China Eastern Airlinesin lento 583 on yölennolla Pekingistä Los Angelesiin, kun se syöksyy ja nousee niin voimakkaasti, että kaksi matkustajaa kuolee ja 150 muuta loukkaantuu. Miehistö onnistuu suuntaamaan salaiseen Yhdysvaltain ilmavoimien tukikohtaan syrjäisellä Alaskan saarella. Tutkijat eivät löydä jälkiä turbulenssista, ja taivaalla tapahtuneen tappavan vuoristorata-ajelun syytä etsitään.
S1 E6 Last Chance On valmistujaisviikko. Jäljellä oleville opiskelijoille se tarkoittaa viimeistä tilaisuutta todistaa, että he ansaitsevat arvostetut hävittäjälentäjän siivet. Heidän tiellään seisoo enää jännittävä kaksintaistelu ohjaajaa vastaan. Aiemmat epäonnistumiset palaavat kummittelemaan yhtä opiskelijaa, kun taas toisen tulevaisuus hävittäjälentäjänä riippuu yhdestä lennosta komentavan upseerin kanssa.
The channel is currently not airing.
The channel is currently not airing.
The channel is currently not airing.
The channel is currently not airing.
S3 E6 Vakooja on keskuudessamme Vakooja on keskuudessamme. Karhut alkavat valmistella talvipesiään, vaikka talvi ei tunnu edes alkaneen. Tapaamme myös Korkeasaaren uuden gasellipukin ja näemme, mitä leijona tekee benji-köydellä. Lisäksi tarkistetaan Villieläinsairaalassa hoidossa olevan ilveksen hampaan tilanne, josta ei selvitä ilman nukutusta. Kotimainen eläinohjelma.
S3 E7 Lähtöjä ja uusia alkuja Lähtöjä ja uusia alkuja. Persianlammas Papana muuttaa pois Korkeasaaresta. Papanan lastauksen toivotaan etenevän aikataulussa, sillä saaresta ulos johtava silta suljetaan uuden sisäänkäynnin peruskiven muurausta varten. Uuden rakennuksen uumeniin muurataan aikakapseli, mutta mitä se sisältää? Lisäksi tiikerit saavat jättikurpitsan ja ahmoille asennetaan uudet pesäkamerat. \n Kotimainen eläinohjelma.
S2 E8 Jäähyväiset manuaalivaihteille Jäähyväiset manuaalivaihteille. Onko autoilu muuttunut tylsäksi automaattivaihteiden ja sähköautojen yleistyessä? Top Gear Suomi jättää lennokkaat jäähyväiset manuaalivaihteille muun muassa Lamborghinin, Ferrarin ja Porschen ratissa. Ismo tuhoaa renkaat hauskimmaksi sähköllä kulkevaksi autoksi väitetystä Hyundai IONIQ N 5:stä. Studiossa WRC kartanlukija Reeta Hämäläinen.\n Kotimainen viihdeohjelma.
S5 E4 Arkkitehtoninen muotoilu Tällä kertaa Anni ja Mikko vierailevat kolmessa kohteessa, joiden arkkitehtoninen muotoilu on rohkeaa ja omaperäistä. Näiden kotien suunnittelussa näkyy myös ympäröivät olosuhteet ja luonto. Kotimainen sisustusohjelma. Kotimainen sisustusohjelma. (22') Ohjelmatekstitys.
S3 E7 Hukkaneliöt käyttöön 1/2 Toimimattomat neliöt turhauttavat perhettä, joka pohtii ison kattohuoneiston jakamista kahdeksi. Syntyvän kaksion kohdalla tehdään erilainen päätös: vuokra vai myynti. Kotimainen realitysarja.
S3 E8 Hukkaneliöt käyttöön 2/2 Asunnon pinta-ala on pienentynyt kolmanneksella ja Markolla on edessään kauden kovin haaste. Nina yrittää voittaa viemällä perheen luksusasuntoihin meren äärelle. Kotimainen realitysarja.
S1 E10 Salaiset burgerimiehet Istanbulissa Salaiset burgerimiehet Istanbulissa. Akselin ja Ossin Välimeren seikkailu huipentuu hurjaan kebab-takaa-ajoon Bosporinsalmen rannalla Turkissa. Energiaa saadaan baklavasta ja kaikki muu basaarista. Sarja päättyy.
S14 E9 Kiusaus kutsuu, houkutus horjuttaa Kiusaus kutsuu, houkutus horjuttaa. Pariskunta pohtii tahoillaan mustasukkaisuutta ja rajoittamista omista näkökulmistaan, mutta heidän näkemyksensä ovat kaukana toisistaan. Eräs kaataa bileissä kuppia turhankin vauhdilla ja tunnelma kiristyy hetkellisesti. Illan mittaan meno käy kuitenkin entistä kuumemmaksi ja villimmäksi. Kotimainen realityohjelma.
S14 E10 Peittoleikkejä Peittoleikkejä. Yhteinen tulevaisuus on vaakalaudalla, kun pariskunnan toinen osapuoli on herännyt taistelemaan ja toinen haaveilee jo jostain uudesta. Villin bileillan irrottelut herättävät iltanuotiolla tunteita laidasta laitaan. Kotimainen realityohjelma.
S3 E3 Ansa on viritetty. Osa uskollisista virittää ansan, mutta kuka siihen kävelee? Pelissä on tikari, kilpi sekä todella paljon omituisia lintuja. Petollisten ilta keskeytetään ikävästi.\n Kotimainen realitysarja.
S24 E15 King of the Moon Rikosdraamasarja kertoo seksuaalirikoksia tutkivan poliisiosaston toiminnasta New Yorkissa.
S4 E1 Devil's Advocate Kiehtova sarja herättää henkiin unohdetut 50- ja 60-lukujen rikokset. Toteutus noudattaa tarkasti mennyttä aikaa lavastusta ja ihmisten käyttäytymistä myöten. Rikoksen maailma oli erilainen aikana, jolloin DNA-testit ja hätänumerot olivat vielä tuntemattomia ja kulttuurin tabut ja sosiaaliset normit poikkesivat nykyisistä. Kunkin jakson kertojana toimii fiktiiviinen sivustakatsoja, joka tunsi uhrin. Alkaa uusintana.
S5 E8 Jay and Victoria Some-vaikuttaja Jaylla ei ole ongelmia viestitellä naisille, mutta hän ei osaa ottaa yhteyttä tosielämässä. Liverpoolilainen Victoria pitää nuoremmista naisista ja etsii omaa soturiprinsessaansa.
S2 E11 Terrifying Odds Kausi 2, osa 11. Billin ja Christinen huvittelu Atlantic Cityssä keskeytyy ikävällä tavalla, kun sekava asemies kaappaa heidän bussinsa. (House of Horrors: Kidnapped, rikostarina, USA, 2015).
S196 E9 A Whale of an Adventure in Hervey Bay, Australia Asunnon ostaminen ei ole helppoa, varsinkaan silloin, kun kaupat tehdään ulkomailla. Sarjassa seurataan asunnonvälittäjien ja asiakkaiden kintereillä ympäri maailmaa.
S196 E10 Leaving Work for Puerto Morelos, Mexico Asunnon ostaminen ei ole helppoa, varsinkaan silloin, kun kaupat tehdään ulkomailla. Sarjassa seurataan asunnonvälittäjien ja asiakkaiden kintereillä ympäri maailmaa.
S2 E3 Oscar The Grouchy Frogmouth Krokotiilimiehenä tunnetuksi tulleen Steve Irwinin perintö elää hänen leskessään Terrissä sekä lapsissaan Bindissä ja Robertissa. Intohimoisina luonnonsuojelijoina he pyörittävät aivan erityislaatuista Australian eläintarhaa, jossa toimii myös huipputason villieläinsairaala.
S2 E4 Big Day for Baby Rhino Krokotiilimiehenä tunnetuksi tulleen Steve Irwinin perintö elää hänen leskessään Terrissä sekä lapsissaan Bindissä ja Robertissa. Intohimoisina luonnonsuojelijoina he pyörittävät aivan erityislaatuista Australian eläintarhaa, jossa toimii myös huipputason villieläinsairaala.
S11 E17 Back in the World Neela yllättyy, kun hän kuulee, että Gallant tuli ensiapuun nuoren irakilaisen palovammauhrin kanssa. Samin ex-miehen vierailu häiritsee häntä.
S11 E18 Refusal of Care Henkilökunta hoitaa naista, joka kärsii nälkälakon seurauksista, mutta hän ei suostu ottamaan ruokaa eikä apua vastaan ennen kuin hänen poikansa karkotusta harkitaan uudelleen.
S3 E11 Vieläkö Saksaa? Jeopadyn viimeisessä semifinaalissa oikeita kysymyksiä etsivät Iikka Forss, Essi Hellen ja Antti Tuomas Heikkinen. Voittaja etenee Jeopardy-finaaliin.
S3 E12 Hobby hobby Jeopadyn viimeisessä semifinaalissa oikeita kysymyksiä etsivät Iikka Forss, Essi Hellen ja Antti Tuomas Heikkinen. Voittaja etenee Jeopardy-finaaliin.
Erottuaan 23 vuoden avioliiton jälkeen nelikymppinen Deanna päättää hankkia vihdoin tutkintonsa, joten hän alkaa opiskella tyttärensä Maddien yliopistossa. Siellä hän saa nauttia vapaudesta, hauskanpidosta ja opiskelijapojista.
S24 E15 King of the Moon Rikosdraamasarja kertoo seksuaalirikoksia tutkivan poliisiosaston toiminnasta New Yorkissa.
S24 E16 The Presence of Absence Rikosdraamasarja kertoo seksuaalirikoksia tutkivan poliisiosaston toiminnasta New Yorkissa.
S1 E7 Seeing Red Golden Globe -ehdokas Simon Baker esittää Patrick Janea, California Bureau of Investigationin (CBI) itsenäistä konsulttia, joka on äärimmäisen taitava ratkaisemaan vakavia rikoksia.
S1 E8 The Thin Red Line Golden Globe -ehdokas Simon Baker esittää Patrick Janea, California Bureau of Investigationin (CBI) itsenäistä konsulttia, joka on äärimmäisen taitava ratkaisemaan vakavia rikoksia.
S3 E3 A Traitor To Memory Part 1 Lynley saa tehtäväkseen tutkia naisen yliajon, joka tapahtui hänen ollessaan osallistumassa esimiehensä kotona järjestettyyn vuosipäiväjuhlaan.
S3 E4 A Traitor to Memory (Part 2) Mikä yhteys on viulistilla, joka ei enää pysty soittamaan, ja murhatulla yksinäisellä naisella? On kaivettava syvälle, jotta mysteeri selviää.
S20 E3 Discovery Pt 1 Jokainen ruumis kertoo tarinan. Huipputiimi oikeuslääketieteen patologeja paljastaa murhien ja tapaturmaisten kuolemien takana piilevän totuuden.
S20 E4 Discovery Pt 2 Jokainen ruumis kertoo tarinan. Huipputiimi oikeuslääketieteen patologeja paljastaa murhien ja tapaturmaisten kuolemien takana piilevän totuuden.
S24 E17 Lime Chaser Rikosdraamasarja kertoo seksuaalirikoksia tutkivan poliisiosaston toiminnasta New Yorkissa.
S1 E2 The Inner Circle Kolmiosainen sarja pureutuu edesmenneen liikemies Jeffrey Epsteinin elämään, hämäriin kuvioihin ja lopulta kiistanalaiseen kuolemaan vankilan kalterien takana. Epstein menehtyi elokuussa 2019. (Who Killed Jeffrey Epstein?, dokumentti, USA, 2020).
S1 E4 Savanna Queens Afrikan savannit ovat koti eläinmaailman suurelle sisaruudelle: norsuperheelle. Uusi vauva tarvitsee perheen tukea selviytyäkseen ensimmäisistä kuukausistaan. Sillä aikaa kun äiti oppii huolehtimaan vauvasta, vauvan isoäidin, matriarkan, on suojeltava sitä. Voiko tämä uusi vauva ja sen ikonisista naaraista koostuva perhe selviytyä petoeläinten, kuivuuden ja nopeasti muuttuvan maailman keskellä?
S1 E6 Coastal Queens Miekkavalasperheen menestys on 60-vuotiaan matriarkan kokemuksen varassa. Ensimmäistä kertaa äidiksi tulleen karhun täytyy kasvattaa kolme pentuaan yksin.
S1 E2 Oceans Delve beneath the surface of the largest habitat on Earth - our oceans - to uncover a world of extraordinary extremes from crushing depths to stormy coasts and vast blue deserts to crowded reefs. Oceans are dynamic environments where animals must adapt to life of constant change. Discover how seals fend off sharks; how turtles risk their lives to create their next generation; and how ingenious orca fight to survive in the face of ever-increasing competition.
S1 E1 African Queens Syvällä Tansanian sydämessä, Ngorongoron kraatterin seinämillä käydään yhtä luontomaailman pahamaineisimmista kilpailuista. Huikean leijonalauman sisarukset ottavat yhteen vahvan kuningattaren hallitseman hyeenaklaanin kanssa. Samalla kun sisarukset jakavat vastuun, hyeenakuningatar käyttää omaa strategiaansa säilyttääkseen kruununsa.
S1 E4 Savanna Queens Afrikan savannit ovat koti eläinmaailman suurelle sisaruudelle: norsuperheelle. Uusi vauva tarvitsee perheen tukea selviytyäkseen ensimmäisistä kuukausistaan. Sillä aikaa kun äiti oppii huolehtimaan vauvasta, vauvan isoäidin, matriarkan, on suojeltava sitä. Voiko tämä uusi vauva ja sen ikonisista naaraista koostuva perhe selviytyä petoeläinten, kuivuuden ja nopeasti muuttuvan maailman keskellä?
S1 E4 Survival Joskus pelkkä raaka voima ei riitä, kun pitää paeta petoja tai päihittää vastustajia. Tapaamme maailman ainutlaatuisimpia eläimiä, jotka selviytyäkseen käyttävät poikkeuksellisia supervoimia, kuten kuolemaa uhmaavaa akrobatiaa, salaisia aisteja ja piilotettuja aseita.
S2 E1 Deep Into The Grand Canyon National Geographic Television lähtee mukaan harvinaiselle tutkimusmatkalle tutustumaan koko 445 kilometrin pituiseen kanjoniin ja sen salaisuuksiin.
S2 E4 Hidden Hawaii Papahanaumokuakea-monumentti kattaa Havaijin luoteissaaret.
S1 E4 The Clan Naaras syrjäytti pohjoisen klaanin johtajan uskomattomassa vallankaappauksessa, kun se taisteli tiensä alhaisesta asemasta matriarkaksi. Se on sekä raaka taistelukomentaja, joka johtaa laumansa sotaan muita kilpailijoita tai vihollisia vastaan, että laumansa omistautunut vartija ja emo jälkeläisilleen.
S1 E3 Snakes Kun käärme metsästää, se arvioi täydellisesti, milloin elämää ja kuolemaa erottaa enää yksi isku.
S1 E4 Survival Joskus pelkkä raaka voima ei riitä, kun pitää paeta petoja tai päihittää vastustajia. Tapaamme maailman ainutlaatuisimpia eläimiä, jotka selviytyäkseen käyttävät poikkeuksellisia supervoimia, kuten kuolemaa uhmaavaa akrobatiaa, salaisia aisteja ja piilotettuja aseita.
S1 E4 The Clan Naaras syrjäytti pohjoisen klaanin johtajan uskomattomassa vallankaappauksessa, kun se taisteli tiensä alhaisesta asemasta matriarkaksi. Se on sekä raaka taistelukomentaja, joka johtaa laumansa sotaan muita kilpailijoita tai vihollisia vastaan, että laumansa omistautunut vartija ja emo jälkeläisilleen.
S1 E3 Snakes Kun käärme metsästää, se arvioi täydellisesti, milloin elämää ja kuolemaa erottaa enää yksi isku.
S1 E2 Reptiles Muinaisesta ulkonäöstä huolimatta matelijat ovat yllätyksellisiä ja monimutkaisia. Ne ovat dinosaurusten lailla todella tehokkaita metsästäjiä.
S19 E8 The Chester-Shire Calf Taisteluista ja putoamisista gekkoihin ja vuohiin, tohtori Pol ja muut eläinlääkärit pelastavat päivän! Sika, jolla on prolapsi, lukuisia pentuja ja suloinen tuleva eläinlääkäri.Tohtori Pol hoitaa mäyräkoiran sen oltua tappelussa toisen koiran kanssa. Tohtori Lisa avustaa vuohien syntymässä, ja tohtori Nicole poistaa tuskallisen naulan hevosen kaviosta. Polin perhe saa jännittäviä vauvauutisia.
S19 E10 New Pol on the Block Pol Veterinary Servicesillä on edessä jälleen jännittävä jalostus- ja poikimiskausi! Kaikkea mineistä valtaviin pentuihin. Kissa liittyy kolmijalkaisten kerhoon. Lehmä syntyy harvinaisen vian kanssa. PVS:n tiimi hoitaa kaiken. Vielä kiireisempää tulee, kun Polin perhe toivottaa tervetulleeksi toisen ilopalleron.
S19 E2 Dramatic Paws Tässä Uskomaton eläinlääkäri Pol -jaksossa Pol väistää potkun tukehtuvalta tammalta. Tri Brenda kiirehtii ontuvan lehmän luo. Tri Lisa hoitaa nuorta härkää. Klinikalla eläinlääkärit lähes hukkuvat koiriin: chihuahualla on murtunut jalka, tiine koira on aivan viimeisillään ja dobermannilla on outoja kyhmyjä kasvoissa. Eläinlääkärit hoitavat niin muuleja kuin musteja.
S1 E1 A Leopard's Tale Leopardin tarina.
S1 E2 A Lion Legacy Naaras johtaa kovaa Sausage Treen laumaa, joka koostuu puhvelin metsästäjistä. Ainakin ne ovat sellaisia siihen asti, kunnes muuttavat laumat tulevat niiden maille, jolloin lauma osoittaa sopeutumiskykynsä vaihtamalla saaliseläintä. Lauma on vaarassa, kun siitä irtaantuu ryhmä. Nyt naaraan on kannustettava laumaansa hyvään äitiyteen samalla, kun urosten liitot vaikeuttavat kaikkien elämää.
S1 E4 The Clan Naaras syrjäytti pohjoisen klaanin johtajan uskomattomassa vallankaappauksessa, kun se taisteli tiensä alhaisesta asemasta matriarkaksi. Se on sekä raaka taistelukomentaja, joka johtaa laumansa sotaan muita kilpailijoita tai vihollisia vastaan, että laumansa omistautunut vartija ja emo jälkeläisilleen.
S1 E3 The Sisterhood Naaraan tunnistaa sen ruskean oransseista silmistä. Se johtaa viiden lähisukulaisista koostuvan naarasleijonan ja kuuden pennun laumaa. Ne ovat selvinneet kaikista haasteista tarkasti toimivana yksikkönä oli kyse puhvelijahdista tai uusien urosten aiheuttamista ongelmista, jotka olisivat voineet hajottaa lauman tai antaa naaraalle viimein mahdollisuuden saada omia pentuja. Kamala kuivuus ja vakava tauti uhkaavat sisarkunnan selviytymistä.
S1 E5 The Brotherhood Näiden urosten marssi halki Maran on todellinen näky. Uskollinen veljeskunta parantaa selviytymismahdollisuuksiaan, kun vastassa on isompia savannin supersaalistajia, kuten leijonia ja hyeenoita. Lauma on myös houkutteleva pilkullisille naaraille, jotka hankkivat elantonsa tasangoilla. Yksikään kumppanuus ei ole ongelmaton, eikä johtajuus ole selvä asia ryhmässä.
S1 E8 Savannah Survivors Phil Breslin lähtee Australian savannille etsimään maan pelottavimpia olentoja. Ensin hän tapaa Australian suurimman petolinnun, kiilapyrstökotkan, ja Australian aggressiivisimman käärmeen, rannikkotaipaanin. Myöhemmin hän näkee kaulusliskon ja sen kiehtovat puolustusmekanismit.
S1 E1 Wet And Wild Rainforests Alkuperäiskansalainen ja kouluttaja Phil Breslin suuntaa Australian sademetsien jatkuvaan kuumuuteen, kosteuteen ja sateisiin selvittääkseen, mitä tarvitaan, jotta ihminen olisi ”rakennettu selviytymään”. Lehtimetsän latvustossa Phil kohtaa vaikeasti lähestyttävän puukengurun ja sen poikasen sekä Australian suurimman käärmeen, tappavan ametistipytonin. Metsänpohjalla värikäs kasuaari toimii sademetsän puutarhurina.
Maailman suurimmat elävät matelijat, Australian suolaisen veden krokotiilit, ovat kärsivällisyyden, voiman ja selviytymisen mestareita. Vuosisatojen ajan ihmisen toiminta - metsästyksestä väestönkasvuun - on ajanut nämä ”pomokrokotiilit” sukupuuton partaalle. Paljastamme, miten nämä poikkeukselliset otukset menestyvät vastoin kaikkia todennäköisyyksiä.
S1 E2 Desert Dwellers Alkuperäiskansalainen ja kasvattaja Phil Breslin tutkii Channel Countryn aavikoita ja etsii kolmea eläintä, jotka eivät vain selviä kuumuudessa vaan myös kukoistavat armottomissa olosuhteissa. Valmistaudu tapaamaan Australian vaikuttavimmat eläimet: suurvaraani, mantereen suurin lisko, emu, maanosan nopein lentokyvytön lintu, ja mahtava punainen kenguru, maailman suurin pussieläin.
S1 E4 Coastal Critters Phil Breslin vaeltaa Australian rannikon karuilla kallioilla ja hiekkatasanteilla löytääkseen eläimet, jotka hallitsevat rantaviivan raakoja elementtejä. Phil kohtaa ensin taivaan mestarin, valkomerikotkan, jonka äärimmäisen terävät kynnet tekevät siitä ammattimaisen tappajan. Seuraavaksi hän törmää maailman myrkyllisimpään kalaan ja pahamaineiseen rauskuun.
S1 E8 Savannah Survivors Phil Breslin lähtee Australian savannille etsimään maan pelottavimpia olentoja. Ensin hän tapaa Australian suurimman petolinnun, kiilapyrstökotkan, ja Australian aggressiivisimman käärmeen, rannikkotaipaanin. Myöhemmin hän näkee kaulusliskon ja sen kiehtovat puolustusmekanismit.
S1 E1 Wet And Wild Rainforests Alkuperäiskansalainen ja kouluttaja Phil Breslin suuntaa Australian sademetsien jatkuvaan kuumuuteen, kosteuteen ja sateisiin selvittääkseen, mitä tarvitaan, jotta ihminen olisi ”rakennettu selviytymään”. Lehtimetsän latvustossa Phil kohtaa vaikeasti lähestyttävän puukengurun ja sen poikasen sekä Australian suurimman käärmeen, tappavan ametistipytonin. Metsänpohjalla värikäs kasuaari toimii sademetsän puutarhurina.
S19 E8 The Chester-Shire Calf Taisteluista ja putoamisista gekkoihin ja vuohiin, tohtori Pol ja muut eläinlääkärit pelastavat päivän! Sika, jolla on prolapsi, lukuisia pentuja ja suloinen tuleva eläinlääkäri.Tohtori Pol hoitaa mäyräkoiran sen oltua tappelussa toisen koiran kanssa. Tohtori Lisa avustaa vuohien syntymässä, ja tohtori Nicole poistaa tuskallisen naulan hevosen kaviosta. Polin perhe saa jännittäviä vauvauutisia.
S19 E10 New Pol on the Block Pol Veterinary Servicesillä on edessä jälleen jännittävä jalostus- ja poikimiskausi! Kaikkea mineistä valtaviin pentuihin. Kissa liittyy kolmijalkaisten kerhoon. Lehmä syntyy harvinaisen vian kanssa. PVS:n tiimi hoitaa kaiken. Vielä kiireisempää tulee, kun Polin perhe toivottaa tervetulleeksi toisen ilopalleron.
S19 E2 Dramatic Paws Tässä Uskomaton eläinlääkäri Pol -jaksossa Pol väistää potkun tukehtuvalta tammalta. Tri Brenda kiirehtii ontuvan lehmän luo. Tri Lisa hoitaa nuorta härkää. Klinikalla eläinlääkärit lähes hukkuvat koiriin: chihuahualla on murtunut jalka, tiine koira on aivan viimeisillään ja dobermannilla on outoja kyhmyjä kasvoissa. Eläinlääkärit hoitavat niin muuleja kuin musteja.
S1 E8 Savannah Survivors Phil Breslin lähtee Australian savannille etsimään maan pelottavimpia olentoja. Ensin hän tapaa Australian suurimman petolinnun, kiilapyrstökotkan, ja Australian aggressiivisimman käärmeen, rannikkotaipaanin. Myöhemmin hän näkee kaulusliskon ja sen kiehtovat puolustusmekanismit.
S1 E1 Wet And Wild Rainforests Alkuperäiskansalainen ja kouluttaja Phil Breslin suuntaa Australian sademetsien jatkuvaan kuumuuteen, kosteuteen ja sateisiin selvittääkseen, mitä tarvitaan, jotta ihminen olisi ”rakennettu selviytymään”. Lehtimetsän latvustossa Phil kohtaa vaikeasti lähestyttävän puukengurun ja sen poikasen sekä Australian suurimman käärmeen, tappavan ametistipytonin. Metsänpohjalla värikäs kasuaari toimii sademetsän puutarhurina.
S1 E2 A Lion Legacy Naaras johtaa kovaa Sausage Treen laumaa, joka koostuu puhvelin metsästäjistä. Ainakin ne ovat sellaisia siihen asti, kunnes muuttavat laumat tulevat niiden maille, jolloin lauma osoittaa sopeutumiskykynsä vaihtamalla saaliseläintä. Lauma on vaarassa, kun siitä irtaantuu ryhmä. Nyt naaraan on kannustettava laumaansa hyvään äitiyteen samalla, kun urosten liitot vaikeuttavat kaikkien elämää.
S2026 Koe enemmän unohtumatonta liveurheilua.
S2026 Koe enemmän unohtumatonta liveurheilua.
S1 Koe enemmän unohtumatonta liveurheilua.
S1 Koe enemmän unohtumatonta liveurheilua.
S2026 Koe Milano Cortinan talviolympialaiset 2026 juuri kuten haluat.

S2026 Maastopyöräily.
S2026 Maastopyöräily.
S2026 Koe enemmän unohtumatonta liveurheilua.
S2026 Selostajina Hannu-Pekka Hänninen ja Julius Vauhkonen.
S2026 Koe enemmän unohtumatonta liveurheilua.
S2026 Selostaja Matti Heikkinen, asiantuntija Lotta Henttala.
S2026 2026-04-10 Maantiepyöräily.
S2026 Koe enemmän unohtumatonta liveurheilua.
S2026 Koe enemmän unohtumatonta liveurheilua.
S2026 Koe enemmän unohtumatonta liveurheilua.
S2026 Koe enemmän unohtumatonta liveurheilua.
S2026 Koe Milano Cortinan talviolympialaiset 2026 juuri kuten haluat.
S2026 Koe Milano Cortinan talviolympialaiset 2026 juuri kuten haluat.
S2026 Koe Milano Cortinan talviolympialaiset 2026 juuri kuten haluat.
S2026 Koe Milano Cortinan talviolympialaiset 2026 juuri kuten haluat.
S2026 Golf.
S2026 Golf.
S2026 Selostaja Matti Heikkinen.
S2026 Koe enemmän unohtumatonta liveurheilua.
S2026 Koe enemmän unohtumatonta liveurheilua.
S2026 Koe enemmän unohtumatonta liveurheilua.
S2026 Koe enemmän unohtumatonta liveurheilua.
S2026 2026-04-10 Maantiepyöräily.
S2026 Polkujuoksu.
S2026 Koe enemmän unohtumatonta liveurheilua.
S2026 2026-04-02 Purjehdus.